Journalisteilta hunajaa Porin sivistystoimenjohtajalle, suolaa Porin lentoliikenteen kilpailutuksen salailijoille

Porin kaupungin sivistystoimenjohtaja Esa Kohtamäki on viime aikoina joutunut painimaan koulujen väistötilojen kanssa. Tänä syksynä asia on tullut Kohtamäelle tutuksi henkilökohtaisesti. Kaupungin sivistystoimi joutui lähtemään sisäilmaongelmista kärsineestä Otavankatu 3:sta evakkoon Palmgren-konservatorion tiloihin. Kuva: Jukkapekka Varjonen

Satakunnan Journalistit jakaa tänä vuonna hyvän tiedottamisen hunajapurkin Porin kaupungin sivistystoimenjohtaja Esa Kohtamäelle. Huonon tiedottamisen suolasalkkarin saa Porin kaupungin johto lentoliikenteen kilpailutuksen olemattomasta tiedottamisestaan

Sivistystoimenjohtaja Esa Kohtamäki toi alkuvuodesta avoimesti esiin Porin kouluverkkosuunnitelman. Esitys oli yksinkertaisen havainnollinen eikä sitä peitelty hallinnollisbyrokraattisen sanahelinän taakse. Kaupungin sivistystoimi järjesti asiasta myös yleisötilaisuuksia, jossa kaupunkilaiset saivat kertoa kantojaan.

Esa Kohtamäki tunnettiin jo Noormarkun Finpyyn koulun rehtorina ollessaan opetustoimen kehittämiseen aktiivisesti osallistuvana toimijana.

Kohtamäen suhtautuminen mediaan on avoin ja mutkaton. Hän on yhteisten asioiden hoitaja ja keskustelija, joka myös ottaa toisten mielipiteet huomioon.

Kiitospuheessaan Kohtamäki korosti avoimen tiedonkulun ja keskustelun merkitystä. Periaate on vain korostunut nykyaikana.

”Kuntalaisille pitää antaa välitön mahdollisuus tarkastella ja pohtia niitä esityksiä, joita kaupunki tekee. Jos asian jättää vellomaan sosiaaliseen mediaan, on huhujen ja väärien johtopäätöksien korjaaminen erittäin hankalaa," Kohtamäki sanoo. 

Huonon tiedottamisen suolasalkkarin saa Porin kaupungin ylin johto lentoliikenteen kilpailuttamiseen liittyvästä salailustaan.

Kaupungin johto sulki päätöksenteon täysin demokratian ulkopuolelle, edes valtuuston kokoukseen ei kaupunkilaisilla ollut asiaa.

Kyseessä on yli 11,2 miljoonan euron investointi, joka on Porin kaupungin kokoiselle toimijalle suuri panostus. Hyvän hallintotavan periaatteiden mukaisesti tämän mittaluokan asioista tulisi voida käydä avointa kansalaiskeskustelua ennen päätöksentekoa.

Toimittajat korostavat, että avoin päätöksentekokulttuuri edistäisi kuntalaisten osallisuuden tunnetta.

Satakunnan Journalistit ry on jakanut hunajaa ja suolaa vuodesta 1988.