Juha Tapion hitit kiinnostavat kesäteatteriyleisöä myös Raumalla

Kaksi puuta -musiikkinäytelmä saa ensi-iltansa Rauman kesäteatterissa perjantaina. Näytelmä sai kantaesityksisenä viime kesänä Hämeenlinnassa ja sitä esitetään Raumalla samalla kokoonpanolla. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Rauman kesäteatterissa perjantaina ensi-iltansa saava Kaksi puuta -musiikkinäytelmä on kiinnostanut yleisöä odotetusti. Lipuista on tähän mennessä varattu yli puolet.

Rauman kaupunginteatterin taiteellisen johtajan Otto Kanervan ja Ria Katajan tähdittämä komedia sai kantaesityksensä viime kesänä Hämeenlinnan uudessa kesäteatterissa, jossa sen näki yli 20 000 katsojaa. Kaikki esityksessä kuultava musiikki on Juha Tapion.

Raumalla näytelmää esitetään samalla kokoonpanolla kuin Hämeenlinnassa.

Romanttinen komedia kertoo Kanervan esittämän maalaispoikamiehen ja Katajan näyttelemän kaupunkilaistaiteilijan kohtaamisesta suomalaisella syrjäkylällä.

Esityksessä kuullaan vajaat parikymmentä Juha Tapion kappaletta, jotka on musiikkinäytelmään sovittanut Antti Vauramo.

Kanervan ja Osku Valveen käsikirjoittaman kesäteatterinäytelmä kiinnostaa myös muualla, ja se nähdään tänä kesänä myös parissa harrastajateatterissa.

Näytelmää esitetään Fåfängassa 17.8. saakka.