Juhannuksen rattijuopposaldoa Vakka-Suomesta: ukilaismies ajoi ojassa 70 metriä kunnes törmäsi puuhun, imatralaismiehen matka ilmeisesti lyhyempi mutta lopputulos sama

Kaksi törkeää rattijuopumusta, kaksi ojaanajo- ja puuhuntörmäysepisodia.

| Päivitetty

Rattijuopot ovat työllistäneet poliisia juhannusviikonloppuna Lounais-Suomessa varsin runsaasti, kuten kerroimme sunnuntaina.

Rattijuoppoja riitti Vakka-Suomessa vielä juhannuspäivän eli lauantain ja sunnuntain väliselle yöllekin, kertoo poliisi tiedotteessaan.

Puoli kahden aikaan jäi kiinni Peteksentiellä Uudessakaupungissa paikallinen mies, joka oli suistunut autolla ojaan seuraavalla tiedotteessa kuvatulla tavalla:

"Henkilöautoa kuljettanut uusikaupunkilaismies jautui oikealle kaartuvassa mutkassa tien vasemmalle puolelle pientareelle törmäten ojan vastapenkkaan jatkaen ojassa matkaa törmäten lopuksi ojan penkalla olevaan puuhun."

Auto kulki ojassa jopa 70 metrin matkan ennen puuhun osumista. Se vaurioitui kolarissa kauttaaltaan.

Paikalle tullut poliisipartio teki miehelle niin puhalluskokeen (1,88 promillea) kuin huumausainepikatestinkin (positiivinen kannabikselle). Mies toimitettiin verikokeen kautta poliisin suojiin.

Yön kääntyessä aamuksi viiden aikaan sunnuntaina Laitilassa Varhokyläntiellä ojaan ajoi puolestaan imatralainen mies. Myös hän törmäsi puuhun. Oja-ajon pituutta ei tiedotteessa erikseen mainita, joten kyse lienee 70:tä metriä lyhyemmästä matkasta.

Henkilöautoa kuljettanut mies kertoi väistäneensä tielle hypännyttä hirveä.

Pitipä tarina hirvestä paikkaansa tai ei, miehen ei olisi pitänyt olla ratissa ollenkaan. Hän nimittäin puhalsi alkometriin lukeman 0,79 mg/l, mikä tarkoittaa promilleissa noin 1,8:aa. 

Mies toimitettiin verikokeelle, ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Imatralaisen ajokortti jäi poliisin haltuun.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut