Jukka Kuoppamäki vierailee Raumalla maaliskuussa

Parhaillaan 35. albumiaan viimeistelevä Jukka Kuoppamäki nousee Rauma-salin lavalle 18.3.

Jukka Kuoppamäki on tehnyt 50 vuotta kestäneen säveltäjäuransa aikana 2 000 kappaletta. Kuva: Hans Andersson

Tasan 50 vuotta sitten uransa säveltäjänä aloittanut Jukka Kuoppamäki on laskenut, että hän on tehnyt yhteensä 2 000 laulua, joista joka sadannesta on tullut hitti.

- Jos osaisi kirjoittaa vain joka sadannen, niin siinä säästyisi paljon paperia ja mustetta. Mutta mehän tiedämme, ettei elämä niin mene. Jos joka laulu olisi hitti, niin ei niistä osaisi niin iloitakaan, kuten esimerkiksi kahdesta suurimmasta: Anna mulle tähtitaivas ja Satulinna, pohtii Jukka Kuoppamäki Katri Helenalle ja Jari Sillanpäälle tekemistään superhiteistä.

Rauma-salissa Jukka Kuoppamäki esiintyy Jukka ja Laura Ruusumaan kanssa. Heidän yhteistyönsä alkoi kesällä 2001, jolloin Jukka Ruusumaa & Four Roses säesti Kuoppamäkeä tanssilavoilla parin viikon ajan.

Oheisessa YouTube -videossa Jukka Kuoppamäki tulkitsee ikivihreän vuonna 1972 levyttämänsä hitin Toivotaan Toivotaan -ohjelmassa. Esitys on vuodelta 1988.