Jussi Telarannasta Rauman kaupungin maailmanperintökoordinaattori

Rauman kaupungin maailmanperintökoordinaattoriksi on valittu hallintotieteiden ja filosofian maisteri Jussi Telaranta.

Telaranta aloittaa virassaan elokuun ensimmäisestä päivästä alkaen. Viimeksi hän on työskennellyt projektityöntekijänä Rauman kaupungilla vastaten muun muassa Vanhan Rauman hoito- ja käyttösuunnitelman laadinnasta.

Maailmanperintökoordinaattorin tehtävään kuuluu muun muassa kansallisten ja kansainvälisten verkostojen muodostaminen ja ylläpitäminen sekä toimiminen paikallisena linkkinä asukkaiden, yrittäjien ja organisaatioiden välillä.

Lisäksi maailmanperintökoordinaattori käynnistää ja koordinoi tutkimus- ja kehittämishankkeita kaupungin molempien Unescon maailmanperintökohteiden osalta.

Kaupunki sai tehtävään 30 hakemusta. Virka sijoittuu Rauman kaupungin teknisen viraston kaavoitukseen.