JVP-Eura kuormittaa merta jopa enemmän kuin koko Turun seutu

Euran jätevedenpuhdistamon ympärillä käytävä vesistökeskustelu pyörii pääasiassa bakteerien ympärillä. Puhdistamon pitkään jatkunut ohijuoksutus on kuitenkin myös erittäin mittava vesistökuormittaja.

JVP-Eura Oy:n prosessi toimii pääasiassa hyvin, ja käsitelty jätevesi täyttää ympäristölupavaatimukset ravinteiden ja kiintoaineen osalta yleensä kirkkaasti. Mutta koska laitos on jäänyt liian pieneksi, ei kaikkea sinne virtaavaa vettä pystytä käsittelemään. Vuositasolla merkittävä osa päätyy lähes suoraan Eurajokeen.

Puhdistamolta pääsi viime vuoden aikana esimerkiksi fosforia enemmän kuin Turun, Raision, Naantalin, Mynämäen ja kuuden muun kunnan vedet käsittelevältä Turun keskuspuhdistamolta. Kakolanmäen puhdistamo käsittelee Euraan nähden kymmenkertaisen määrän jätevettä.

Lue lisää sunnuntain Länsi-Suomesta.