K-ryhmän vuoden työntekijä -kilpailussa satakuntalaisväriä: Heidi Salmivalli työskentelee kolmessa kaupassa

Voittajan valinta julkistetaan kuun viimeisenä päivänä.

K-Market Kiukaisissa sekä Huittisten K-Market Härkäpakarissa ja Huhkolassa työskentelevä Heidi Salmivalli on yksi finalisteista K-ryhmän K-duuni-kilpailun vuoden kaupan työntekijä -sarjassa.

Kilpailussa etsitään vuoden työnantajakauppiasta sekä vuoden kaupan työntekijää. Asiakkaat ja K-ryhmän työntekijät ovat voineet ilmoittaa ehdokkaitaan avoimeen kilpailuun, ja ehdotuksia tulikin yhteensä 1097.

Salmivalli kertoo tiedotteessa yllättyneensä finaalipaikasta.

– Kun kauppias kertoi minulle asiasta, niin olin aivan hämmästynyt, että minäkö! Olen iloinen, että kaupassa tehtävää työtä arvostetaan ja erityisen otettu olen siitä, että asiakkaamme ovat antaneet suoraa palautetta., Salmivalli sanoo.

Salmivalli asuu Kokemäellä ja työskentelee kolmessa eri kaupassa. Hän arvelee saaneensa hyvää palautetta siksi, että hänen periaatteensa on kohdella jokaista ihmistä arvostaen ja huomioon ottaen.

K-ryhmän vuoden kaupan työntekijältä odotetaan positiivisuutta sekä "ensiluokkaista asiantuntijuutta tai palveluhenkisyyttä", tiedotteessa kerrotaan.

Molempien sarjojen voittajat julistetaan lauantaina 31.10.2020 virtuaalisessa K Team live-lähetyksessä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut