K-supermarket Rosmariinin kauppias vaihtuu

Rauman K-supermarket Rosmariinin kauppias vaihtuu 19. marraskuuta kaupan nykyisten kauppiaiden Anette Holapan ja Jukka-Pekka Koskisen siirtyessä kauppiaiksi Perniön K-supermarketiin. Rosmariinin uusi kauppias on Irene Heininen, 33. Hän on koulutukseltaan tradenomi ja hän on suorittanut Ruokakeskon kauppiasvalmennuksen.

Kauppiasuran Heininen aloitti vuonna 2011 Uudenkaupungin K-market Herkkusatamasta, jota hän on luotsannut liki kolme vuotta.

– Olen todella innoissani ja onnellinen siitä, että minut valittiin Rosmariiniin kauppiaaksi. Rosmariini on hyvin hoidettu, monipuolinen ja hyvästä palvelusta tunnettu kauppapaikka. Anette ja Jukka-Pekka henkilökuntineen ovat tehneet Rosmariinissa loistavaa työtä, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, Heininen sanoo.

Heinisen mukaan ensimmäiset ajat kaupalla menevät uuteen toimintaympäristöön, asiakkaisiin ja henkilökuntaan tutustuessa.

– Lähden siitä sitten pikkuhiljaa kehittämään kaupan tuotevalikoimaa asiakkaiden toiveita kuunnellen.

Lähiruoka-ajattelu on lähellä Heinisen sydäntä.

– Aion kehittää kaupan lähiruokapuolta. Mitä lyhempi matka tuoretuotteilla on pellolta pöytään, sen parempi. Veljelläni on maatila Uudessakaupungissa. Jatkossa saamme Rosmariiniin Ellän tilalta muun muassa kukkia, perunoita ja kesäaikaan mansikoita. Myös Uudenkaupungin marengit ja Gasthaus Pookin salaatinkastikkeet ja kinuskikastike tulevat uutena valikoimiin, lupaa kauppias.

Heinisen perheeseen kuuluu Jyri-puolison lisäksi kolme lasta; 3-vuotias Oliver, 8-vuotias Säde ja 9-vuotias Miika. Perhe asuu Uudessakaupungissa. Vapaa-ajallaan Heininen on mukana Vakka-Suomen Nuorkauppakamarin toiminnassa. Monessa mukana oleva kauppias pitää huolta jaksamisestaan liikkumalla monipuolisesti.

K-supermarket Rosmariinin 12 työntekijää siirtyvät uuden kauppiaan palvelukseen.