Kaavoittajat: Kanalin länsirannantulevaisuudesta pitää keskustella nyt

Rauma kuhisee nyt uuden ostoskeskuksen ja uusien kerrostalojen rakentamissuunnitelmista eli Kanalin länsirannan kaavoituksesta.

Vetovastuu on kaupungin kaavoitusosastolla, jossa on viime päivinä alettu selata läpi kaavaluonnoksesta jätettyjä mielipiteitä. Määrä on ollut vs. kaavoitusjohtaja Mervi Tammen mukaan runsas.

Tulematta on vielä osa lausunnoista, esimerkiksi ELY-keskukselta ja Museovirastolta.

– Nyt on hyvä, että asian tiimoilta käydään oikea-aikaista keskustelua, sanoo kaavoitusarkkitehti Jouni Mäkinen.

– Sitä varten kaavaprosessi on, että osalliset ja kaupunkilaiset pääsevät vaikuttamaan, Tammi toteaa.

Lue lisää lauantain Länsi-Suomesta