Kadun alta löytyi 20 vainajan jäänteet

Arkeologisissa kaivauksissa Vanhankirkonkadulla on löytynyt 20 vainajan jäänteet.

Vanhankirkonkadulla tehdyissä kaivauksissa on löydetty 20 vainajan jäänteet. Pyhän Kolminaisuuden kirkkoa ympäröivä aita on aikaisemmin kulkenut keskellä nykyistä katua.

– Kaivauksissa on tähän mennessä löytynyt vainajien jäänteiden lisäksi vanhan, puretun kirkkoaidan perusta sekä sen eteläpuolelta vanhaa hautausmaata. Kirkkoaidan ulkopuolelta saatiin esille vanhaa tietä sekä merkkejä kirkkoaitaa vanhemmasta pellosta, joka ajoittunee keskiajalle, kertoo arkeologi Maija Helamaa.

Hänen mukaansa kaivauksissa on lisäksi löydetty arkkujen jäänteitä ja nauloja sekä yksi vuoden 1803 kolikko.