Kaikista Suomi.fi-viesteistä ei ole saapunut sähköposti-ilmoitusta käyttäjille

Suomi.fi-viesteissä on ollut häiriö, jonka vuoksi osa Suomi.fi-viestien käyttäjistä ei ole saanut sähköposti-ilmoitusta uusista saapuneista viesteistä.

Häiriössä oli kyse noin 150 000 viestistä, joista ei tullut erillistä sähköposti-ilmoitusta käyttäjille. Häiriö on nyt korjattu.

Digi- ja väestötietovirasto on aloittanut toimenpiteet, joiden avulla häiriön toistuminen jatkossa estetään.

Kaikki kansalaisille lähetetyt viranomaisviestit ovat häiriön aikana saapuneet Suomi.fi-viesteihin normaalisti. Häiriön vuoksi osalla palvelun käyttäjistä on voinut kuitenkin sähköposti-ilmoituksen puuttumisen takia jäädä huomaamatta, että Suomi.fi-viesteihin on saapunut uusia viestejä.

Digi- ja väestötietovirasto suosittelee kaikkia asiakkaitaan tarkistamaan saapuneet viestit Suomi.fi-viesteissä.

Suomi.fi-viestien kautta lähetettävien viestien määrä kasvaa voimakkaasti. Esimerkiksi joulukuussa 2019 palvelun kautta lähetettiin noin 563 000 yksittäistä viestiä. Palvelu on ollut käytössä vuodesta 2018 saakka.

Nyt ilmennyt häiriö on yksittäisiä lyhyitä käyttökatkoja lukuun ottamatta ensimmäinen merkittävä häiriö palvelussa.

– Suuri osa palvelun kautta tulevista ilmoituksista ei edellytä vastaanottajalta toimenpiteitä. Joukossa voi kuitenkin olla myös kiireellisempiä ilmoituksia. Tällaisissa tilanteissa kannattaa ensimmäiseksi olla yhteydessä viestin lähettäneeseen viranomaiseen asian selvittämiseksi, ohjeistaa ylijohtaja Timo Salovaara Digi- ja väestötietovirastosta.

Suomi.fi-viestit

  • Suomi.fi-viestien avulla kansalainen voi vastaanottaa viranomaisilta saapuvat ilmoitukset, päätökset ja muut tiedoksiannot tietoturvallisesti sähköisessä muodossa.
  • Viestit saapuvat paperipostin sijaan Suomi.fi-verkkopalvelun viestit-osioon, jonne kirjaudutaan pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
  • Palvelua käyttävät mm. Verohallinto, Maanmittauslaitos, Traficom, Ulosottovirasto sekä useat sairaanhoitopiirit, kunnat ja kaupungit.
  • Digi- ja väestötietovirasto vastaa palvelun ylläpidosta ja kehittämisestä. Palvelua käyttää tällä hetkellä 340 000 kansalaista ja 260 viranomaista.