"Kaikkien raaka-aineiden hinnat ovat nousseet" – Painetta lounashintojen nostolle on edelleen

Alkuvuoden kipuraja lounaan hinnan suhteen on jo ylitetty, mutta lounaspaikoissa riittää asiakkaita entiseen tapaan.

Pirjo Korkka haki itselleen ja miehelleen lounasta Wanhasta Suvituulesta. Pariskunta käy lounaalla pari kertaa viikossa, ja he ovat huomanneet hintojen nousun. Korkkaa palvelivat tiskin takana Maarit Arvo (vas.) ja Hanna Ismälä.

Loppuvuosi ei tuo Rauman lounasravintoloiden hintoihin ainakaan laskua, sillä raaka-aineiden korkeat tukkuhinnat aiheuttavat ravintolayrittäjille edelleen päivittäistä päänvaivaa. Tällä hetkellä lounashinnat asettuvat yleisesti 11–12 euron välimaastoon.

Lohen hinta nousi kevään aikana räjähdysmäisesti ja Länsi-Suomi uutisoikin heinäkuussa (LS 25.7.), että lohi on jo liian kallis lounaskalaksi. Nyt lohen hinta on jo tullut alaspäin, mutta muiden raaka-aineiden osalta hinnat jatkavat kipuamistaan.

Myös energian raju hinnannousu uhkaa talvella hyydyttää kotimaista tuotantoa. Saatavuusongelmia on ollut jo nyt.

– Toimittajat vaihtuvat ja periaatteessa täytyy ottaa sieltä, mistä saa. Meillä on onneksi monta toimittajaa, mistä saamme raaka-aineita ympäri vuoden, Ravintola Sydvestin yrittäjä ja kokki Eppu Sjöblom kertoo.

Tasaisesti kallista

Lounashintoja Ravintola Sydvest on korottanut tänä vuonna kaksi kertaa, tammikuussa ja kesällä. Loppuvuodeksi sellaista ei ole enää suunnitteilla, vaikka Sjöblom myöntää, että siihen on painetta.

– Kaikkien lounaan perusraaka-aineiden, kuten broilerin rintaleikkeen ja possun, hinnat ovat nousseet tasaisesti.

Samaa harmittelee Wanhan Suvituulen yrittäjä Hanna Ismälä.

– Liha on kallistunut, esimerkiksi nauta on todella kallista. Samoin salaatit. Kaikkien raaka-aineiden hinnat ovat nousseet.

Wanhassa Suvituulessa lounashintoja on korotettu noin 50 senttiä, eikä Ismälä ei usko, että hintoihin on tulossa laskua lähiaikoina.

Minimoinnin minimointia

Korvaavia, edullisempia raaka-aineita on nyt vaikea löytää.

Lohen hinnan rajusta noususta huolimatta Wanha Suvituuli on saanut pidettyä sen lounaslistalla koko ajan.

– Annostelemme itse ruoat, joten olemme pystyneet tarjoilemaan myös lohta. Muutenkin olemme pystyneet pitämään normaalin listan, Ismälä sanoo.

Myöskään Ravintola Sydvestissä ei ole jouduttu tinkimään raaka-aineista tai toimintatavoista. Sesongin tuotteita toki hyödynnetään, sillä ne ovat edullisempia kuin normaalisti.

Säästöä täytyy hakea laskemalla kaikki entistäkin tarkempaan hävikin minimoimiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että annokseen menevien raaka-aineiden paino on laskettava grammalleen.

– Ainoastaan lohen osalta voi varmaksi tietää, että se menee kaikki, mitä tilataan.

Lounasetu määrittää

Myös Klapsakan yrittäjä Janne Lohi tuskailee samojen ongelmien kanssa. Lounashintoja on jo nostettu, ja kipurajoja hätyytellään.

– Lounashintoja ei voi nostaa enempää, sillä lounasseteli määrittää paljon lounaan hintaa, Lohi huokaisee.

Tällä hetkellä lounasedun maksimi on 11,30 euroa.

Ainoastaan Puistokahvilassa hintoihin ei ole vielä jouduttu puuttumaan.

– Joudumme kyllä nostamaan hintoja. Salaatti on niin kilpaileva tuote. Olemme koittaneet nostaa sen laatua, mutta samalla raaka-aineiden hinnat ovat nousseet, yrittäjä Hanna Kukkaro.

Sen sijaan sähkön hinnannousu on vaikuttanut Puistokahvilan lounasvalikoimaan. Uuniperunasta on luovuttu ja tarjolla on vain salaattilounasta.

Kukkaron mukaan tulevaa täytyy jo ennakoida pohtimalla, mihin tuotteisiin kannattaa satsata ja panostaa.

Ruokailijoita riittää

Vaikka lounaan hinnassa on jo kivuttu alkuvuoden kipurajojen yli, ei se näy yhdenkään Länsi-Suomen haastatteleman lounaspaikan asiakasvirrassa.

– Asiakasmäärät ovat pysyneet alkusyksystä aivan samoina, Janne Lohi sanoo.

Wanhassa Suvituulessa kevät oli hiljaisempaa aikaa, mutta nyt tilanne on jälleen normalisoitunut.

– Ei ole hintojen nosto näkynyt asiakkaiden määrässä, Ismälä toteaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut