Kaikuja kolmen vuosikymmenen takaa

Janne Koski ja vastailmestynyt Gagarin Kombinaatti 83-85 -vinyylilevy. Kuva: Juha Sinisalo

Elektroninen, kokeellinen musiikki elää omaa elämäänsä musiikin valtavirran sivussa. Se ei hätyyttele myyntilistojen kärkisijoja, mutta on tekijöilleen ja kuuntelijoilleen sitäkin rakkaampaa.

Yksi kokeellisen elektronisen musiikin suomalaisista edelläkävijöistä on Mika Vainio, joka tunnetaan muun muassa Pan Sonic -yhtyeestä.

Pan Sonic on tehnyt muun muassa musiikin Olkiluoto 3 -ydinvoimalan rakennushankkeesta kertovaan Atomin paluu -dokumenttiin.

Vainio aloitti elektronisen musiikin tekemisen jo 80-luvun alussa, jolloin se oli erittäin harvinaista Suomessa.

Tuolloin Vainio soitti Gagarin Kombinaatti -nimisessä turkulaisessa ryhmässä, joka teki ja äänitti musiikkia, jota ei vielä silloin julkaistu.

Mutta nyt Mika Vainio on koostanut levyn yli 30 vuoden takaisista äänityksistä.

Uudella Gagarin Kombinaatti 83–85 -levyllä soittaa myös raumalainen Janne Koski, joka tunnetaan kaupungissa paremmin Rauman taidemuseon intendenttinä.

– Eihän me oltu koskaan tekemässä levyä. Oltiin vain hyvin innostuneita tästä musiikista ja sitten vain soitettiin sitä.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.