Kakonjärven tuulioloja mitataan koko vuoden

Laitilan ja Pyhärannan alueella sijaitsevan Kakonjärven tulevan tuulipuiston tuuliolosuhteita mitataan parhaillaan. Siirrettävän mittausvaunun lisäksi ensi viikolla pystytetään 120 metriin ulottuva masto. Perustukset ovat jo valmiina.

Projekti-insinööri Teemu Molkkari Suomen Hyötytuuli Oy:stä kertoo mittausten kestävän vuoden. Mittaustulokset ovat oleellinen osa energiayhtiön lopullista investointipäätöstä. Molkkari ei vielä ota kantaa siihen, milloin ensimmäinen tuulivoimala pystytetään.

– Ympäristövaikutusten arvioinnista tehdyt mielipiteet ja lausunnot piti toimittaa Varsinais-Suomen ELY-keskukselle viime kuussa. Saamme yva-selvityksen heiltä mahdollisesti marraskuun lopulla. Sen jälkeen jatkuu osayleiskaavan laadinta ja vasta kaavan valmistuttua voimme hakea rakennusluvat, selvittää Molkkari.

Suomen Hyötytuulen tavoite on päästä rakentamaan tuulipuistoa vuoden 2015 aikana.