Kaksi kaahailijaa poliisin haaviin Vakka-Suomen puolella – toinen jäi kiinni myös kannabiksen käytöstä


Poliisi sai kiinni viikonloppuna Vakka-Suomessa kaksi kaaharia, joista toista epäillään myös rattijuopumuksesta.

Lauantaina poliisipartio pysäytti Laitilan ja Uudenkaupungin välisellä tiellä ylinopeutta ajaneen henkilöauton.

Kuljettaja kertoi käyttäneensä aikaisemmin illalla kannabista, ja hänen hallussaan olikin vähäinen määrä kyseistä huumetta. Löytynyt kannabis otettiin poliisin haltuun.

Kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisipartio havaitsi Laitilassa Ukitiellä henkilöauton, joka kiihdytti vauhtiaan voimakkaasti. Auton nopeudeksi mitattiin 135 kilometriä tunnissa. Kyseisellä alueella ylin sallittu nopeus on 80 kilometriä tunnissa.

Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon, ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.