Kalastajan aloitteeseen merimetsojen häätämisestä ei tullut vielä selvää vastausta

Henki on kuitenkin se, että linnut halutaan hätää saaristosta.

| Päivitetty

Rauman kaupunginhallitus on päättänyt, että se lähettää merimetsoyhdyskunnan häätämistä koskevan kuntalaisaloitteen uudelleen valmisteltavaksi. Raumalaiskalastaja Jarno Aaltosen liikkeelle laittamaan aloitteeseen ei siis vielä annettu virallista vastausta vaan asia valmistellaan uudelleen.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kalle Leppikorven (sd.) mukaan kaupunginhallituksen tahto on, että linnut häädetään, koska niiden olemassaolosta on haittaa saariston virkistyskäytölle ja kalastukselle.

Kaupunginhallitus haluaa kuitenkin muotoilla merimetsoaloitteeseen sellaisen vastauksen, jossa ei ole käsitelty Järviluodon pengertietä, koska se ja lintuhäätö ovat toisistaan erillisiä asioita.

– Meidän lähtökohtamme on se, että linnuista pitää päästä eroon riippumatta siitä, miten pengertien rakentaminen etenee, Leppikorpi sanoo.

Alun perin kaupunginhallitukselle esiteltiin aloitteeseen vastaus, jonka mukaan Rauma ei olisi hakenut poikkeuslupaa lintujen häätämiseen. Näin siksi, että jos Järviluodon pengertien rakentaminen voi jatkua, lintujen odotetaan todennäköisesti hakeutuvan asumaan ja pesimään jonnekin toisaalle oma-aloitteisesti.

Pengertien rakentamiskiellosta on vireillä oikeusprosessi Turun hallinto-oikeudesta.

Kuntalaisaloitteessa on mukana yhteensä 1 527 henkilöä. Aloitteessa mainitaan, että merimetsojen kanta lisääntyi Raumalla yhden vuoden aikana peräti 186 prosenttia. Pesintöjä oli viime vuonna Vähä- ja Iso-Järviluodossa yhteensä 1 220 kappaletta ja Hansklopissa ja Hanhisten Mansikkakarilla yhteensä 860 kappaletta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut