Kalli: Opettajankoulutuksen lopettaminen Raumalla vaikuttaisi koko Satakunnan elinvoimaan

Rauman opettajankoulutuksen säilymisen puolesta vetoaa nyt kansanedustaja Eeva Kalli (kesk.).
Rauman opettajankoulutuksen säilymisen puolesta vetoaa nyt kansanedustaja Eeva Kalli (kesk.). Kuva: arkisto/Juha Sinisalo

Opettajankoulutuksen päättyminen Raumalla aiheuttaisi kielteisiä vaikutuksia Rauman ohella koko Satakunnan taloudelle ja elinvoimalle, katsoo euralaislähtöinen kansanedustaja ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eeva Kalli.

Turun yliopisto joutuu toteuttamaan mittavia säästötoimia, ja muutosneuvotteluissa käsitellään myös opettajankoulutuksen mahdollista lopettamista Raumalla ja keskittämistä kokonaan Turkuun. Kallin mielestä tällä olisi vakavat seuraukset enetenkin lapsille, nuorille ja perheille.

Kalli muistuttaa, että Raumalla koulutetaan varhaiskasvatuksen opettajia, luokanopettajia ja käsityön aineenopettajia. Hän katsoo, että yksikön lopettaminen vaikeuttaisi opettajien saatavuutta Satakunnassa ja muuallakin Suomessa.

– Pula varhaiskasvatuksen ammattilaisista on todellinen ja alan koulutuspaikkoja on siksi lisätty merkittävästi. Varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen loppuminen Raumalla hankaloittaisi entisestään jo valmiiksi vaikeaa tilannetta, hän toteaa tiedotteessa.

"Rauman kohdalla ei saa tapahtua samaa virhettä"

Kalli huomauttaa, että korkeakoulupolitiikan suunta on ollut tällä vaalikaudelle hajauttava. Opettajankoulutuksen lopettaminen Raumalta johtaisi sen sijaan keskittämiseen, ja vastaavista päätöksistä on Kallin mukaan vain huonoja kokemuksia.

– Esimerkiksi opettajankoulutuksen lakkauttaminen Savonlinnasta vaikutti voimakkaasti kaupunkiin ja lähialueille. Rauman kohdalla ei saa tapahtua samaa virhettä. Opettajankoulutusta Raumalla pitää sen sijaan kehittää entisestään.

Kansanedustaja muistuttaa myös raumalaisen opettajankoulutuksen 120-vuotisesta perinteestä ja siitä, että käsityökasvatusta voi Suomessa opiskella pääaineena vain Raumalla.

– Koulutuksen kehittämiseen on panostettu kampuksella merkittävästi.

Kalli peräänkuuluttaa puoluerajat ylittävää yhteistyötä opettajankoulutuksen säilymiseksi Raumalla.

– Tämä on yhteinen asia, Satakunnan asia, jonka eteen tulen osaltani tekemään kaikkeni.

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Uutinen lakkautusuhasta sai Rauman OKL:n opiskelijat shokkiin ja kyyneliin kesken pikkujouluristeilyn: "Kukaan ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan"

Vain tilaajille Shokki Seminaarinmäellä: LS:n näkemässä esityksessä Rauman OKL on säästökohteiden listalla ensimmäisenä – "Nyt ollaan kovan paikan edessä"

Vain tilaajille Rauma sorvaa tukipakettia, valmis maksamaan OKL:n säilymisestä

Vain tilaajille Sanoinkuvaamattoman iso merkitys raumalaiselle urheilulle – Rauman OKL:n käytävillä on nähty kansainvälisiltä kentiltä tuttuja urheilijoita, mutta ennen kaikkea urheilun opettamiseen innostuneita ihmisiä