Kanali saa turvaverkon ja meri yhdistyy voimauttavaan valokuvaukseen – Merimuseo tukee nyt neljää uutta tapahtumaa

Yksi tapahtumahankkeen kesän onnistuneista tapahtumista oli kesäkuun Otachill. Kuva: Sanni Tuuppa

Rauman merimuseon Kaikkien merikaupunki -tapahtumahankkeen toinen vaihe toteutetaan kohta. Tarkoitus on korostaa Rauman yhteyttä merelle ja tuoda Rauman Kanalia esille tapahtumaympäristönä.

Merimuseo sai kesällä yhteensä viisi tapahtumaehdotusta, joiden järjestämisajankohta on tänä syksynä. Kaksi ehdotusta sai suoraan rahoitusta, kolmesta raati pyysi tarkennuksia. Kaksi kolmesta tarkennetustakin tapahtumasta järjestetään.

Yhteensä tapahtumat saivat 3 625 euroa. Tapahtumat ovat ilmaisia, koska niihin on joko vapaa pääsy tai avoin ilmoittautuminen.

Syksyn ensimmäinen tapahtuma “Historiaa ja harrastuksia meren äärellä” on koko perheelle suunnattu koonti raumalaisista merellisistä harrastuksista syyskuun viimeisenä lauantaina seurakunnan kesäkodilla.

Rauman Teatterikerho ry:n Meritähti-lastenteatteriryhmä suunnittelee ja harjoittelee meri- tai Kanaliaiheisen näytelmän, joka esitetään lokakuun 16. päivä Rauman Teatterin viereisellä kävelysillalla. Ryhmä koostuu 7–12-vuotiaista lapsista.

Häplänperän Valittajat tekevät yleisön kanssa 19.10. turvaverkkoa mustista sukkahousuista Kanalin suojelemiseksi.

Neljäs tapahtuma ovat Rauman Mielenterveysyhdistys Friski Tuult ry:n voimauttavan valokuvauksen työpajatapahtumat, joiden teemana on meri ja mieli. Vetäjänä toimii raumalainen Johanna Kaisjoki. Työpajoja on kaksi, ja molempiin mahtuu 12 osallistujaa. Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 23.9.

Kesällä järjestetyt tapahtumat sujuivat tiedotteen mukaan hyvin. Hankkeen tavoitteena on, että tapahtumat toistuvat jatkossa.

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Rauman merimuseon valttikortteja ovat navigaatiosimulaattori ja yhteisöllisyys – "Olemme tehneet paljon sellaista, mitä moni on vasta aloittamassa"

Merimuseon lauluyhtyekilpailussa kuullaan 10 uutta merilaulua

Rauman merimuseon laulukilpailussa kaksi voittajaa

Chillausta, merirunojameja ja rantajoogaa – merimuseo tukee Raumalla viittä uutta tapahtumaa

Merimuseon hankkeella merellisiä tapahtumia Raumalle

Vain tilaajille Merimuseo innostaa kaupunkilaisia tapahtuma-tuottajiksi

Rauman merimuseo etsii uusia merilauluja lauluyhtyekilpailuunsa