Kanalin länsirannan asemakaava kaupunginhallituksen käsittelyyn

Kanalin länsirannan asemakaava eli niin kutsuttu kauppakeskuskaava päätettiin tiistaina kaupunginhallituksen kaavoitusjaostossa hyväksyä esitetyssä muodossaan.

Kaava pitää sisällään muun muassa kaksikerroksisen kauppakeskuksen pysäköintitasoineen.

Kaavamuutos etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen käsiteltäväksi ja sen jälkeen kaupunginvaltuustoon.

Kanalin länsirannan asemakaava hyväksyttiin jo kertaalleen lähes nykyisessä muodossaan viime marraskuussa, mutta oikeus kumosi kaavapätöksen esteellisyyden vuoksi ja kaavoitus aloitettiin alusta.