Huumeet ovat raumalaisnuorille entistä tutumpia, ja varsinkin kannabis on ilmiönä arkipäiväistynyt viime vuosina. "Jos viisi vuotta sitten keskusteli nuoren kanssa, hänellä ei välttämättä ollut tiedossa ketään, joka käyttäisi kannabista tai tietoa, mistä sitä saisi. Tällä hetkellä taas kaikki tuntevat porukoita, joissa kannabista poltellaan, ja valtaosa tietää myös kanavat, joiden kautta sitä saa hankittua", vertaa Rauman kaupungin sosiaalityöntekijä Sarita Kiuru.
Samankaltaisen havainnon teki Rauman toisen asteen opiskelijoiden huumeidenkäytöstä opinnäytetyön tehnyt Jalmari Meriluoto. Kerroimme työstä syyskuussa.
Tätä juttua varten haastattelimme Sarita Kiurua sekä Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikosylikonstaapeli Juha Malista. He ovat luoneet yhdessä huume-epäilymallin, joka on käytössä Rauman kaupungin yläkouluissa sekä lukiossa.
Kiuru kohtaa työssään nuoria jatkuvasti osana moniammatillista Ankkuritiimiä. Maliselle taas huumemaailma on tuttu poliisin näkökulmasta pitkältä ajalta.
Mitä aikaisemmin, sen parempi
"Huume-epäily koulussa" -toimintamallin tarkoitus on tarjota ohje siihen, miten toimitaan, jos nuoren epäillään kokeilleen tai käyttävän huumeita. Malli on moniammatillinen, ja siinä ovat osallisina nuoren ja hänen vanhempiensa lisäksi koulu, terveydenhuolto, sosiaalitoimi sekä tarvittaessa myös poliisi.
Kiuru puhuu varhaisen puuttumisen sijaan varhaisesta välittämisestä. Välinpitämättömyyden tai hyssyttelyn sijaan tulisi reagoida.
Sitä nuoretkin tuntuvat arvostavan, vaikkeivät sitä ehkä aina ääneen sanokaan.
– Kyllähän nuoret tapaamisissa sanovat, että heitä harmittaa, kun jäivät kiinni. Toisaalta keskusteluista kumpuaa se, että nuoret ovat sisimmässään tyytyväisiä siihen, että aikuiset puuttuivat asiaan, Kiuru kuvaa.
Mitä aikaisemmassa vaiheessa nuoreen saadaan yhteys, sen parempi, sanoo Juha Malinen.
– Tapauksissa, joissa nuoren huumeidenkäyttöön on päästy puuttumaan ensimmäisten kokeilukertojen jälkeen, vaikutus on ollut usein välitön, Malinen sanoo.
Juttu jatkuu tekstilaatikon jälkeen.
Valtakunnallisestikin kiinnostavaa mallia päivitetään parhaillaan
Rauman yläkouluissa ja lukiossa käytössä oleva huume-epäilymalli otettiin käyttöön vuoden 2015 lopulla. Se on herättänyt valtakunnallistakin kiinnostusta: kyselyjä mallin yksityiskohdista on tullut eri puolilta Suomea.
– Pienenä paikkakuntana etumme ovat hyvät yhteistyöverkostot ja se, että työntekijät tuntevat toisiaan. Kiitos kuuluu kaikille yhteistyötahoille ja kouluille siitä, että tätä mallia pyöritetään, sanoo sosiaalityöntekijä Sarita Kiuru.
Koulujen kautta tulleita huume-epäilyjä on alettu vasta nyt tilastoida virallisemmin, mutta niitä on ollut satunnaisesti kaikissa Rauman yläkouluissa ja lukiossa. Ammatillisessa opetuksessa malli ei ole käytössä.
Vanhemmilta on saatu mallista hyvää palautetta, Kiuru kertoo.
– He ovat kokeneet hyvänä sen, että heidän huoleensa oman lapsen kohdalla on reagoitu nopeasti. Juuri viime viikolla yksi äiti totesi, että on ollut helppoa ottaa yhteyttä Wilman kautta kouluterveydenhoitajaan huume-epäilyn tultua esille.
Rikosylikonstaapeli Juha Malinen muistuttaa, että malli itsessään ei tee autuaaksi. Se vain helpottaa asian käynnistämistä ja jatkotoimenpiteitä, mutta asian hoitaminen edellyttää välittämistä ja tarttumista toimeen.
Kiuru kertoo, että toimintamallia ollaan parhaillaan päivittämässä.
– Haluamme taas istua yhdessä alas kouluterveydenhoitajien kanssa ja miettiä käytäntöjä.
Pilvenpolton negatiivisia vaikutuksia vähätellään
Kannabis tuntuu tällä hetkellä olevan raumalaisnuoria kiinnostava ilmiö, ja kynnys sen kokeilemiseen saattaa monelle olla matala.
– Mutta aina nuoret eivät ymmärrä, mihin tilanteeseen he asettavat itsensä lähtemällä siihen maailmaan, Kiuru toteaa.
Malinen kiinnittää huomiota pitkäaikaisemman käytön lieveilmiöihin: masennukseen, välinpitämättömyyteen, arjenhallinnan rapautumiseen. Hänen mukaansa kannabiksen negatiivisia vaikutuksia on viime vuosina vähätelty julkisuudessa.
Lisäksi on syytä muistaa, että huumeisiin liittyy aina rikollisuutta.
– Joku hyötyy siitä aina laittomasti, kun joku kasvattaa tai hankkii huumeita tai välittää niitä toiselle. Huumeiden ympärillä pyörivä bisnes on käsittämättömän suuri, luonnehtii Malinen.
Rahantarve taas ruokkii muuta rikollisuutta: näpistyksiä, varkauksia ja petoksia tehdään, kun käyttöä pitää rahoittaa.
Ohjeet vanhemmalle: seuraa, välitä, kysele
Sekä Kiuru että Malinen painottavat voimakkaasti myös vanhempien vastuuta. Koulu tekee osuutensa, mutta myös vanhempien on oltava tietoisia lastensa tekemisistä.
– Seuranta, välittäminen ja huolenpito ovat äärimmäisen tärkeitä. Ei saa antaa ylivaltaa sille, että nuori menee omia menojaan vanhempien tietämättä.
– Kyselkää nuorilta, mitä he tekevät ja missä he liikkuvat. Kysykää rohkeasti, liikkuuko piireissä alkoholia tai huumeita, neuvoo Malinen.
Nuoren kanssa juttelemiseen ei tarvita asiantuntijuutta tai laajaa tietoa, sanoo Kiuru.
– Voi riittää, että kysyy miten menee. Jos on huolissaan, niin voi ilmaista että vähän huolettaakin. Siitä voi syntyä hyviä keskusteluja nuoren kanssa.
Yhteyttä kannattaa ottaa ennen romahdusta
Aina ei ole helppoa myöntää, että omalla lapsella ei välttämättä olekaan kaikki hyvin.
Malinen kertoo pysäyttävän esimerkin äidistä, joka koetti viimeiseen asti uskotella, ettei heidän pojallaan ole huumeongelmaa.
Kotiin juttelemaan mennyt Malinen kuulosteli pojan huoneesta kantautuvaa musiikkia, joka soi "hallitsemattoman lujaa".
– Sanoin, että musiikki on aika lujalla ja se häiritsee jo keskusteluammekin, että oletteko ihan varmoja, ettei ongelmia ole. Sitten äiti romahti polvilleen lattialle, alkoi itkemään ja kertoi, että tämä on ollut täyttä helvettiä jo kaksi vuotta, Malinen kuvailee.
Vanhemmilla pitäisikin olla matala kynnys hakea apua. Se, että huoli herää ja vanhempi soittaa kouluterveydenhuoltoon tai lastensuojeluun, ei tarkoita leimaantumista tai ilmoituksen kirjaamista.
– Silloin voidaan yksinkertaisesti jutella ja pohtia asiaa yhdessä. Niin vanhemmilla kuin meillä viranomaisillakin on kaikilla sama tavoite: suojella lapsia ja nuoria päihteiden haitoilta.
– Jos vanhemmilla nousee huoli oman nuoren tilanteesta, voi ottaa yhteyttä kouluterveydenhoitajaan tai kuraattoriin. Myös Ankkuritiimiin tai lastensuojelun päivystysnumeroon voi soittaa ja kysyä neuvoa. Virka-ajan ulkopuolella päivystää Satakunnan sosiaalipäivystys. Aina voi soittaa ja kysyä miten toimia, jos nämä asiat mietityttävät, Kiuru päättää.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.