Kansanedustaja Eeva Kalli valittiin Vaasan yliopiston Vuoden alumniksi

Kalli on suorittanut Vaasassa kaksi maisterintutkintoa.

Vaasan yliopistoseura on valinnut kansanedustaja Eeva Kallin Vaasan yliopiston Vuoden alumniksi. Kalli on suorittanut Vaasan yliopistossa kaksi maisterintutkintoa, hallintotieteiden ja kauppatieteiden maisterin tutkinnot.

– Vaasan yliopistolla ja opiskeluajoilla on ollut merkittävä rooli urapolullani ja sen eri askelilla. Varsinaisten opintojen kautta ammennetun osaamisen lisäksi arvostan sitä sosiaalista pääomaa, jota kertyi opiskeluaikana aktiivisen yhdistys- ja harrastustoiminnan myötä, Eeva Kalli kertoo.

Kalli aloitti opinnot Vaasan yliopistossa yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa syksyllä 1999. Pari vuotta myöhemmin Kalli päätti hakea myös kauppatieteelliseen tiedekuntaan ja tehdä erillisen tutkinnon myös siellä.

Hallintotieteiden maisteriksi hän valmistui vuonna 2003 ja kauppatieteiden maisteriksi töiden ohella lopulta vuonna 2008.

Vuoden alumnin valitsi Vaasan yliopistoseura, joka edistää Vaasan yliopiston ja sen ympäristön yhteistyötä monin eri tavoin. Perusteluna valinnalle kerrottiin Eeva Kallin toimineen vaikuttavissa tehtävissä niin politiikassa kuin elinkeinoelämässäkin. Hän on tuonut Vaasan yliopistoa ja opiskelua yliopistossa esille positiivisesti.

– Eeva Kalli on itse erinomainen esimerkki siitä, mitä Vaasan yliopisto edustaa: vahvaa osaamista, rohkeutta ja innovatiivisuutta, totesi Vaasan yliopistoseuran puheenjohtaja Juha Silander lukuvuoden avajaisissa.

Kalli sanoo arvostavansa valintaansa Vuoden alumniksi korkealle.

Vuoden alumniksi voidaan nimetä Vaasan yliopiston entinen opiskelija, joka on positiivisella tavalla käyttänyt yliopistolla saamiaan valmiuksia omassa toiminnassaan, lisännyt yliopiston vuorovaikutusta muun yhteiskunnan ja talouselämän kanssa tai toiminut esimerkkinä muille alumneille.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut