Kansanedustaja Kristiina Salonen: Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskukset ovat ihmisiä varten

Yhteiskunta on muuttunut ja sosiaali- ja terveyspalveluiden on pystyttävä mukautumaan muuttuneisiin tarpeisiin, toteaa Kristiina Salonen. arkisto/ Pekka Lehmuskallio

Sosiaali- ja terveysministeriö kertoi tiedotustilaisuudessaan perjantaina sote-uudistuksen aikatauluista ja Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman etenemisestä.

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) korostaa Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankerahoihin tarttumista, sillä niiden kautta luodaan pohja sosiaali- ja terveyspalveluiden parantamiselle.

-Kun ihminen sairastuu tai kohtaa vakavia vastoinkäymisiä elämässään, on palveluiden tehtävänä auttaa häntä eikä jättää yksin. Tällä haettavalla hankerahalla pitäisi löytää ratkaisut esimerkiksi hoitoon pääsyyn seitsemässä vuorokaudessa, Salonen kertoo.

Yhteiskunta on muuttunut ja sosiaali- ja terveyspalveluiden on pystyttävä mukautumaan muuttuneisiin tarpeisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset tarvitsevat palvelua myös ilta- ja viikonloppuaikaan. Palveluiden on oltava ihmisten saatavilla, jatkaa Salonen.

Salonen nostaa esiin, että tulevaisuuden sote-keskuksilla on tarkoitus kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palveluiden saatavuutta ja vastata yhteiskunnallisten mukanaan tuomiin haasteisiin.