Kansanedustajat Marttinen ja Huru esittävät suunnittelurahaa valtatie 8:n nelikaistaistamiseen Porin ja Rauman välillä

Edustajat näkevät Porin ja Rauman välisen osuuden parantamisen alueen teollisuuden kannalta välttämättömänä hankkeena.

Kansanedustajat Matias Marttinen (kok) ja Petri Huru (ps) esittävät valtatie 8:n nelikaistaistamisen suunnittelun käynnistämistä Porin ja Rauman välillä. He ovat jättäneet asiasta talousarvioaloitteen, jossa esittävät 2,5 miljoonan euron suunnittelurahaa ensi vuoden talousarvioon.

Valtatien kehittämisestä joulukuussa 2019 julkaistun selvityksen mukaan raskaan liikenteen kuljetukset painottuvat koko yhteysvälille Raumalta Porin Söörmarkkuun. Edustajat näkevät Porin ja Rauman välisen osuuden parantamisen alueen teollisuuden kannalta välttämättömänä hankkeena.

– Satakunta on Suomen suurimpia vientimaakuntia, jossa Porin ja Rauman satamat ovat suuressa roolissa. Länsirannikolta puuttuu korvaava raideyhteys, joten satamien ja viennin tärkein maaväylä on valtatie 8. Sujuvat liikenneyhteydet ovat elinkeinoelämän ja alueen tulevaisuuden menestyksen ehdoton edellytys, Marttinen muistuttaa.

Edustajien mukaan Rauman ja Porin talous- ja työssäkäyntialueella on kestämätöntä, että ruuhkassa ajoaika saattaa pidentyä jopa kolmanneksella.

– Pahimpia tulppakohtia on paikattu pääasiassa ohituskaistoilla. Nämä eivät ole kuitenkaan kestävä ratkaisu. Pahimmillaan ohituskaistat ovat jopa vaarallisia, sillä ne tekevät hälytysajoneuvojen ohitukset keskikaiteen vuoksi käytännössä mahdottomiksi, Marttinen jatkaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut