Kapista kärsivä Merirauman ketunpentu jouduttiin lopettamaan - loukutus jatkuu edelleen

Merirauman tapaus on tuonut vihjeitä mahdollisista kaupunkikettujen kapitartunnoista muuallakin. Loukutuksia voidaankin joutua aloittamaan myös muualla Rauman kaupunkialueella.

| Päivitetty

Ensimmäinen kapista kärsivä kettu on saatu loukutettua Meriraumassa. Kyseessä on keväällä syntynyt pentu.

– Tämä on pennuista vaikeimmin sairas, kertoo Suomen eläinsuojelun (SEY) eläinsuojeluneuvoja ja Rauman Seudun Eläinsuojeluyhdistyksen varapuheenjohtaja Petri Grönroos.

Yhdistys pyydystää Meri- ja Syvärauman alueilla liikkuvia sairastuneita kettuja toimittaakseen ne hoitoon (LS 4.8.).

Palautuspaikka vielä auki

Torstaina eläinlääkärille päässyt ketunpentu oli erittäin huonoturkkinen ja maallikonkin silmin katsottuna erittäin vaikeasti sairas.

– Eläinlääkärin on katsottava kettu ennen kuin voi määrätä lääkkeet. Toimimme kaikessa lain mukaan, Grönroos korostaa.

Tutkimuksessa pennun tilanne osoittautui kuitenkin toivottomaksi ja eläinlääkäri suositteli ketun lopettamista. 

Hoidosta erimielisyyksiä

Kapi riivaa todennäköisesti koko raumalaista kettuperhettä, ja havaintojen perusteella varsinkin emo vaikuttaa hyvin sairaalta. Siksi yhdistys jatkaa loukuttamista, kunnes kaikki ketut on pyydystetty ja viety eläinlääkärin arvioitavaksi. Ensisijainen tavoite on lääkitseminen ja palauttaminen luontoon.

Meriraumassa kettujen tilanne on johtanut myös konflikteihin, sillä joidenkin mielestä ketut pitäisi lääkitsemisen sijaan lopettaa.

Toisaalta jotkin alueen asukkaat ruokkivat kettuja eivätkä kaikki suostu ymmärtämään, että eläimet ovat sairaita ja aiheuttavat tartuntariskin esimerkiksi lemmikeille. Ruokinnasta aiheutuu muitakin haittoja.

Pahimmillaan paikalle on jouduttu soittamaan poliisi.

Tukea ja uusia vihjeitä

Kun asia uutisoitiin, näyttää yleinen mielipide kääntyneen kuitenkin eläinsuojeluyhdistyksen puolelle.

– Meille on tullut soittoja tukea. Olemme saaneet omakotiasukkailta myös lisää lupia loukutuksiin, Grönroos iloitsee.

Julkisuus on tuonut esille myös epäilyjä mahdollisista muista Rauman kaupunkikettujen kapitartunnoista. Näihin Grönroos ei ole vielä ehtinyt syventyä tarkemmin.

– On selvää, että kapi leviää ja voi olla, että edessä on loukutuksia muuallakin.

Muokattu 7.8. klo 8.50: Lisätty tieto ketun lopettamisesta ja muokattu juttu vastaavasti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut