Karin kampuksen aloitus venyy kesän korvalle – tarjousten antamiseen lisäaikaa

Lopullinen hintakin selviää vasta toukokuussa.

Karin kentällä on tehty maanrakennustöitä jo viime syksystä lähtien, jotta Karin kampuksen rakentaminen voi käynnistyä tänä vuonna. Nyt näyttää siltä, että uuden koulutuksen ja vapaa-ajan keskuksen rakentaminen alkaisi touko-kesäkuussa. Kuva: Juha Sinisalo

Karin kenttä pysyy autiona vielä monta kuukautta, sillä kampuksen rakentaminen ei käynnisty ennen kuin kesän korvalla. Touko-kesäkuun vaihde on Rauman kaupungin rakennuttajapäällikkö Kimmo Salmisen tämän hetken arvio aloitusajankohdasta.

Aiemmin rakennusurakan uumoiltiin voivan alkaa huhti-toukokuun vaihteessa.

Venymisen syynä on, että parhaillaan käynnissä olevaan kampuksen pääurakan tarjouskilpailuun on myönnetty neljän viikon lisäaika.

– Rakennusurakka on se määräävin urakka, koska se on 4–6 kertaa suurempi kuin yksikään muu urakoista. Se ratkaisee koko hankkeen ja määrittää kokonaishinnan, Salminen sanoo.

Hankkeen hinta on tiedossa toukokuussa, jolloin tekninen valiokunta valitsee urakoitsijat.

Vielä hetkeen rakentaminen Karin kentällä ei ole kampusrakennuksen rakentamista vaan maanrakentamista. Kuva: Juha Sinisalo

Todennäköisesti vain suuret tarjoavat

Lisäaikaa rakennusurakan tarjouskilpailuun otettiin, koska tarjoajien suunnalta sitä pyydettiin vaativan urakkalaskennan vuoksi.

Näin ollen kampuksen suurimman ja merkittävimmän urakan takaraja on vasta 27. huhtikuuta.

– Näin isossa urakassa, kun mahdollisia tarjoajia on vähemmän kuin perusurakassa, ei voida sulkea yhtään varteenotettavaa tarjoajaa pois, Salminen sanoo.

Salminen arvioi, että tarjouskilpailussa on lopulta mukana noin viisi tarjoajaa, jotka edustavat valtakunnallisesti merkittäviä rakennusliikkeitä.

Kampuksen muut urakat ovat nekin parhaillaan kilpailutuksessa ja niiden takaraja on maaliskuun lopussa.

Karin kampuksen kustannusarvio on noin 68,5 miljoonaa euroa. Valmista pitäisi olla vuoden 2023 kesällä.

Kampus kattaa uimahallin, liikuntahallin, yläkoulun, kansalaisopiston ja musiikkiopiston.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut