Karin kampuksen hinta uhkaa nousta - "Ei taida mahtua 65 miljoonaan euroon"

Karin kampuksen pääsisäänkäynti havainnekuvassa.

Karin kampuksen rakentamisen kustannusarvio on uhkaavasti nousemassa. 

Rauman kaupunki on varautunut 60-65 miljoonaan euroon. Rauman rakennuttajapäällikkö Kimmo Salminen arvelee, "ettei taida 65 miljoonaan mahtua".

Kustannuksia nostanee erityisesti uimahalli, jolle lisähintaa on tulossa arviolta 4,5 miljoonaa euroa.

Uusi uimahalli on osa Karin kampusta.

Kaupunki sai kampuksen uudet kuvat maanantaina. Salmisen mukaan ensi viikolla ruvetaan tekemään kustannuslaskelmia.

Rauman Lyseon rakennusta puretaan parhaillaan kampuksen tieltä. Uuden rakentamisen pitäisi alkaa vuoden päästä.

Karin kampukseen sijoittuvat uimahalli, liikuntahalli, musiikkiopisto, kansalaisopisto ja Hj. Nortamon peruskoulu.

Salminen esitteli tänään sidosryhmätilaisuudessa myös muita kaupungin tulevia suuria rakennushankkeita, joista osasta päätökset vielä puuttuvat.

Lista on joka tapauksessa komea: Karin kampus 65, ns. Nanujärvelän koulu 23, pääterveysasema 14, Kaunisjärvi 12,5, Uotilan koulu 12, paloasema 8 miljoonaa euroa ja niin edelleen.

Nämä hiljattain valmistuneiden tai pian valmistuvien jatkeeksi.

Ja Rauman Sataman suuret hankkeet siihen päälle. Ulko-Petäjäksen neljännen laajennuksen urakkasopimus allekirjoitettiin juuri ja luvituksessa on ns. Petäjäs 5, johon sisältyy uusi 400 metrin pituinen laituri.

- Sen toteutuksesta ei vielä ole päätöstä, korosti Rauman Sataman tekninen johtaja Timo Metsäkallas.

Satamalla ja kaupungilla on suunnitelmat myös Järviluotojen käyttöön ottamisesta. Pengertien rakentamiseen on varattu 6 miljoonaa euroa. Matkaa saariin mutkistaa merimetsoyhdyskunta.