Karin kampuksen johtajan rekrytointi keskeytetään

Yksi havainnekuva tulevasta Karin kampuksesta. Kuva: arkisto/Verstas Arkkitehdit

Rauman kaupunki on kevään aikana etsinyt Hj. Nortamon peruskoululle rehtoria, jonka virkatehtäviin kuuluvat myös Karin kampuksen johtajan tehtävät. Haastattelujen ja soveltuvuusarviointien yhteenvetojen myötä haastatteluryhmä päätyi kuluvalla viikolla rekrytoinnin keskeyttämiseen.

– Toimenpide ei ole tavallinen, mutta se katsottiin parhaaksi ratkaisuksi. Hj. Nortamon peruskoulun rehtorin ja Karin kampuksen johtajan yhdistelmätehtävään soveltuvaa henkilöä ei löydetty tässä hakuprosessissa, sivistystoimialan toimialajohtaja Soile Strander kertoo.

Hj. Nortamon peruskoulun rehtorin ja kampuksen johtajan virka oli haettavana maaliskuussa. Viran hakuaikaa jatkettiin kahdella viikolla. Tehtävää haki huhtikuun puoliväliin mennessä yhteensä 13 henkilöä, joista yksi veti hakemuksensa pois.

Hakijoista 6 haastateltiin ja soveltuvuusarvointiin lähetettiin heistä 5. Rekrytoinnissa oli mukana kaupungin oman haastatteluryhmän lisäksi Mercuri Urval -yhtiön kaksi johdon rekrytointiin erikoistunutta asiantuntijaa.

Karin kampuksen johtajan tehtävien hoitaminen siirretään uudelleen valmisteluun. Aikatauluhaasteiden vuoksi myös Hj. Nortamon peruskoulun seuraava lukuvuosi hoidetaan määräaikaisin järjestelyin. Hj. Nortamon peruskoulun apulaisrehtori Janne Malmelin hoitaa rehtorin virkaa lukuvuonna 2021–2022.

Malmelinin siirtyessä rehtorin tehtävään Hj. Nortamon peruskoulun apulaisrehtorin määräaikainen virka tulee julkiseen hakuun mahdollisimman pian.

– Hj. Nortamon peruskoulun rehtorin virka laitetaan julkiseen hakuun vakinaista täyttämistä varten lukuvuoden 2021–2022 aikana, opetus- ja nuorisojohtaja Hanna Viljanen-Lehto sanoo.

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Viikon varrelta: Karin kampus komea, mutta turkasen kallis

Vain tilaajille Karin kampus kirvoitti kielenkannat – suuri hinnannousu oli pettymys