Karin kampuksen rahavaraus selvä ja padeltontin hintakin saatiin kohdilleen Raumalla

Kerttu-ravintolasta ja kahdesta huvilasta Petäjäksessä luovutaan.

| Päivitetty

Aittakarinkadun varrelle nouseva Karin kampus valmistuu ensi vuonna, jonka jälkeen 75 miljoonan euron suurhankkeesta alkavat juosta poistot. Tätä kuormaa Rauman kaupunki kevittää tulevina vuosina yhteensä 32 miljoonan euron investointivarauksella.

Rauman kaupunginvaltuusto huomioi Ukrainan sodan minuutin hiljaisella hetkellä heti maanantaisen kokouksensa aluksi.

Valtuuston puheenjohtaja Otso Huuska (kok.) esitti hiljaista hetkeä "tuen osoitukseksi Ukrainan puolustustaistelulle" sekä kaikille tähän mennessä henkensä menettäneille kansalaisuuteen katsomatta.

Iloisempana asiana valtuusto päätti 17 miljoonan euron investointivarauksen tekemisestä Karin kampukseen. Taustalla on ennakkotieto siitä, että kaupungin vuoden 2021 tilinpäätös on 20,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

Viime vuonna tehty vastaava varaus oli 15 miljoonaa euroa, joten kampuksen investointivaraus on nyt yhteensä 32 miljoonaa euroa.

Kaupunginjohtaja Esko Poikelan mukaan kaupunki pystyy merkittävästi leikkaamaan tulevia poistojaan investointivarausten avulla.

– Tämä totta kai helpottaa seuraavien vuosien talousarvioiden laadintaa ja vaikuttaa suoraan vuotuiseen tulokseen. Tämä ei ole suoranaista rahaa pankissa vaan kirjautuu poistojen kautta, Poikela selitti.

Padelista säpinää

Pientä hämminkiä kokouksessa syntyi, kun käsiteltäväksi tuli Lähdepellon padelkeskuksen tontin luovutusehdot.

Alla oli kaupunginhallituksen yksimielinen esitys siitä, että tontin myyntihinta on 40 euroa per rakennusoikeuden neliömetri mutta kuitenkin niin, ettei tonttiin sisälly osto-oikeutta. Hinta piti määritellä tontin vuokraamiseksi Padel X Oy:lle.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kalle Leppikorpi (sd.) kertoi, että jälkikäteen oli selvinnyt, että käypä arvo onkin 32 euroa per rakennusoikeusneliö silloin, kun hintaan ei sisälly osto-oikeutta. Hän esitti jo neuvottelutaukoa ryhmille, jotta hinta saadaan kohdilleen.

Tauko ehti jo saada kannatusta muilta valtuutetuilta, kunnes Rainer Lehti (sd.) esitti, että valtuusto päättäisi suoraan asettaa hinnan 32 euroon 40 euron sijasta. Leppikorpi kannatti.

Äänestyksessä 43 valtuutetusta 40 valtuutettua oli samaa mieltä. Tyhjää äänesti 3 vasemmistoliiton valtuutettua eli Lotta Hatakka, Miika Rantanen ja Susanna Ruponen.

Sote-selvitys matkaan

Yksimielisesti sujui 170 000 euron lisärahan myöntäminen, jotta kaupunki voi lunastaa itselleen seurakunnan kaksi huvilaa, Kesäkodin ja Lomakodin Petäjäksestä.

Rakennusten lunastuskorvaus tuli kaupungin maksettavaksi, koska seurakunta päätti viime vuonna luopua paikoista. Rantatonttien vuokrasopimukset päättyivät vuodenvaiheessa.

Kaupunginhallitus on jo valtuuttanut tilapalvelut ja kiinteistö- ja mittaustoimen käynnistämään huviloiden myyntitoimet.

Selvä asia valtuustolle oli myös henkilöstöravintola Kertun toiminnasta luopuminen tämän vuoden aikana. Kaupunki alkaa etsiä ravintolanpitäjäksi ulkopuolista yrittäjää kilpailutuksen kautta.

Historian havinaa kokouksessa edusti kaupungin selvitys Satakunnan hyvinvointialueelle siirtyvistä tiloista, henkilöstöstä, irtaimistosta ja sopimuksista.

Selvityksen jättämisen takaraja oli maanantaina. Kaupunginjohtaja Poikelan mukaan selvitys mittavine liiteaineistoineen lähti vielä samana iltana eteenpäin hyvinvointialueelle.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut