Karin kampus saa maksaa 60–65 miljoonaa euroa

Asiasta päätti kaupunginhallitus maanantaisessa kokouksessaan. Siunauksen saivat myös Kaunisjärven vanhainkodin muodonmuutossuunnitelma.

| Päivitetty

Karin kampuksen jatkosuunnittelun pohjana toimii kaupunginhallituksen asettama 60–65 miljoonan euron tavoitehinta.

Päätös oli hankkeen suunnittelutoimikunnan esityksen mukainen. Tavoitehinta perustuu hankkeen ensimmäisiin luonnossuunnitelmiin, jonka pohjalta arviolaskelma on laadittu.

Alustavan kustannusarvion ohella kaupunginhallitus tutustui myös kampuksen pohjapiirustusluonnoksiin ja tilaohjelmaan.

Aikataulutavoitteena on, että kampus valmistuu vuoden 2022 elokuussa. Saman katon alle kootaan uimahalli, liikuntahalli, musiikkiopisto, kansalaisopisto ja Hj. Nortamon peruskoulu.

Kaunisjärvelle seniorikeskus

Kaupunginhallitus siunasi lisäksi suunnitelmat koskien Kaunisjärven vanhainkodin muodonmuutosta.

Vihreää valoa tuli sille, että Kaunisjärvestä tehdään ikäihmisten hyvinvointikeskus, jos valtiovalta antaa luvan.

Kaupunginhallitus päätti, että se hakee lain vaatimaa poikkeuslupaa sosiaali- ja terveysministeriöltä, koska kyse on yli 5 miljoonan euron hankkeesta.

Sote-toimialalta se edellytti laskelmaa siitä, minkälaiset taloudelliset vaikutukset ovat Kaunisjärven hankkeella ja uudella tehostetun palveluasumisen yksiköllä yhteensä.

Laskelmat tulee tehdä viimeistään ensi vuoden budjettivalmistelun yhteydessä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut