
Raumalaislähtöinen rap-artisti William eli Ville Virtanen on saanut syytteen perusmuotoisesta rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta huumausaineen käyttörikoksesta Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa. Asiasta uutisoi Karjalainen verkkosivuillaan viime viikolla.
Syyttäjän haastehakemuksen mukaan Virtanen ajoi Karvion kylässä Heinävedellä 141 kilometrin tuntivauhtialueella, jossa oli 100 kilometrin tuntinopeusrajoitus.
Hänen verestään löytyi merkkejä kannabiksesta. Karjalaiselle Virtanen kiisti edustajansa kautta ajaneensa päihtyneenä.
Myös Länsi-Suomi pyysi asiakirjat Pohjois-Karjalan käräjäoikeudelta mutta ei ole vielä saanut niitä. On epäselvää, onko asiassa annettu jo tuomio vai ei.
William on ollut oikeudessa ennenkin, sillä vuonna 2021 häntä epäiltiin rahanpesurikoksesta. Syyte hylättiin, mutta medioiden, esimerkiksi Ilta-Sanomien mukaan kyseinen rikosjuttu palautui hovioikeudesta käräjäoikeuden käsittelyyn alkuvuodesta.
Raumalaislähtöinen William vieraili Raumalla viimeksi tässä kuussa, kun hän esiintyi Dominossa kahdella levynjulkaisukeikalla, joista toinen oli ikärajaton. William nähtiin myös entisessä opinahjossaan Raumanmeren peruskoululla, jossa hän jakoi nuorille fanituotteita.