Karjalankadun uusille kerrostaloille kaareva julkisivu

Talojen eteen jää 60 autopaikan alue yleiseen pysäköintiin.

Rauman Karjalankadulle voi jatkossa rakentaa kolme uutta kerrostaloa Tehtaankadun asemakaavamuutoksen etenemisen myötä. Uudet talot sijoittuvat Karjalankadun, Luoteisväylän, Tehtaankadun ja Myllymäenkadun rajaamalle alueelle.

Aluetta koskeva kaavaehdotus on hyväksytty Rauman kaupunginhallituksen kaavoitusjaostossa. Kaavaehdotus ja rakentamis- ja korjaustapaohjeet asetetaan seuraavaksi virallisesti nähtäville.

Asemakaavaehdotuksen perusteella Karjalankadun puolelle saa rakentaa kolme nelikerroksista kerrostaloa. Kerrostaloista on tarkoitus muodostaa kaareutuva ja yhtenäinen julkisivu Karjalankadun suuntaan. Talot yhdistetään toisiinsa parvekeosuuksin.

Julkisivumateriaalina on pääosin vaalea poltettu tiili tai rappaus. Tehostevärit ovat sallittuja, mutta ne tulee sovittaa korttelikokonaisuuteen.

Talojen eteen aivan Karjalankadun varteen on vielä osoitettu 60 autopaikan alue yleiselle pysäköinnille.

Talorivistö suojellaan

Tehtaankadun puolella sijaitsevat neljä 1900-luvun alun puutaloa suojellaan. Talot ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita ja kaupunkikuvan säilymisen kannalta tärkeitä.

Suojelumääräysten perusteella rakennuksia ei saa purkaa. Myös kaksi puutalojen tonteilla sijaitsevaa kaivokoppia on merkitty suojeltaviksi.

Suojeltujen rakennusten tonttien perälle on osoitettu lisärakennusoikeutta. Sijoittaa saa taloustilojen lisäksi asuin-, liike- ja toimistotilaa.

Lisäksi kaava mahdollistaa myös puoli kerrosta maantason alapuolelle tai kokonaan maan alle rakennettavan pysäköintilaitoksen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut