Karjurockissa yli 30 yhtyettä 3 päivän aikana

10-vuotista taivaltaan 14.-16.7. juhliva maailman kovimmaksi maalaisfestariksi tituleerattu Karjurock on vallannut paikkansa laajassa kesän festarikartassa. Maailman luokan artisteja ”keskelle metsää” tuovan ydinryhmän ideaa pidettiin aluksi mahdottomana, mutta niin artistit kuin juhlijat nauttivat vuosittain Karjurockin välittömästä tunnelmasta ja fiiliksestä.

Muutaman sadan hengen kylätapahtumasta 15 000 henkeä vetäväksi festivaaliksi kasvaneella tapahtumalla on nähty aina jotain uutta huippuartistien lisäksi. Milloin vartaassa grillataan kokonaista sikaa festarikansalle ja toisena vuonna alueelle on ilmestynyt jättimäinen uimalampi hiekkarantoineen täysin kuivalle maalle.

Yli 30 yhtyettä esiintyy kolmen päivän aikana kahdella lavalla. Vuosien saatossa Lokalahdella on nähty laaja kattaus eri genrejen edustajia.

– Tämä onkin yksi suuri syy siihen miksi tapahtumassamme juhlii ihmisiä laidasta laitaan, kun emme ole vain yhden genren festivaali”, kommentoi promoottori Robert Sainio.
Tänä vuonna kattaus ei myöskään jätä ketään kylmäksi kun lavalle astuu mm. Hevisaurus, JVG, Bonnie Tyler(UK), Jari Sillanpää, Neljänsuora, Kaija Koo ja Stratovarius.
Lipunmyynti on käynyt viime kesää vilkkaampana ja esimerkiksi lauantain VIP -lippuja on jäljellä enää muutamia kappaleita.