Karvia on Satakunnan yrittäjäaktiivisin kunta

Karvia nappasi kärkisijan Vuoden yrittäjäaktiivisin kunta -kilpailussa.

Kisaan osallistui tänä vuonna kymmenen kuntaa. Viiden kärki oli kovatasoinen. Ansiokasta yrittäjäaktiivisuutta jo vanhastaan osoittaneet Merikarvia ja Ulvila kolkuttelivat kärkipaikkoja ja kalkkiviivoille pääsivät myös Pori ja Kankaanpää. Voittajaksi nousi kuitenkin pitkän puntaroinnin jälkeen viiden kärjestä Karvia. Sen vahvuuksia ovat läpileikkaava yhteistyö kunnan ja yrittäjien välillä.

– Meillä asioista puhutaan suoraan, mutta rakentavassa hengessä. Niin luottamusjohto kuin viranhaltijatkin ymmärtävät, ettei kunta ole itseisarvo, vaan olemassa kuntalaisia ja yrittäjiä varten, kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma painottaa.

Valinnan vaakakupissa painoi myös kunnan panostus elinkeinopalveluihin, jotka kattavat koko yrittäjyyden elinkaaren.

Palkintoperusteluissa nostettiin vahvuuksiksi myös kunnan pienhankinta-asioiden hyvä ohjeistus, ajantasaisen elinkeinostrategian toteuttaminen ja sinnikkäästi läpiajettu valokuitukaapelihanke. Karvian kunta on ideoinut myös omaa hankerahoitusta. Se jakaa paikallisille yrityksille räätälöityä koulutus-, markkinointi- ja työllistämisrahoitusta.