Kasitiellä asvalttitöitä elokuun loppupuolella

Valtatiellä 8 Ihoden kohdalla olevat ohituskaistat päällystetään 19.–20.8. noin neljän kilometrin matkalta. Työ tehdään päiväaikaan, joten tielläliikkujien kannattaa varautua mahdollisiin ruuhkiin ja liikenteen hidastumiseen työmaan läheisyydessä. 

Valtatietä 8 päällystetään Rauman pohjoispuolella noin kolmen kilometrin matkalta 20.–23.8. Työ tehdään ruuhkien välttämiseksi yötyönä klo 18–06 välisenä aikana.

Työmaiden kohdalla on päällystystöiden aikana alennettu nopeusrajoitus.  Nopeusrajoitukset palautetaan ennalleen vasta kun tiemerkinnät on maalattu, eli noin viikko päällystystöiden jälkeen. Mahdollinen sade voi vielä sotkea aikataulun, sillä päällystystöitä ei voi tehdä kovalla sateella.