Eläinhoitolaa ja isoa vanhaa tilaa pyörittävä Kati Niittyniemi koki äkkimuutoksen elämässään, kun häneltä löytyi aivokasvain. Hänet leikattiin marraskuussa Tyksissä.
– Pistin juuri lääkärille viestiä ja kysyin, voiko sairauslomaa portaittain purkaa. Olen myös alkanut käydä ihmisten ilmoilla. Aluksi vähän jännitti. Puheeni ei kuulu, joten piti kertoa, mitä on käynyt, merikarvialainen Kati Niittyniemi, 39, sanoo.
Niittyniemen oikean korvan takana on pitkä arpi kohdassa, josta leikattiin marraskuussa iso aivokasvain.
Leikkaus aiheutti hermovaurioita. Äkkiä moni asia, jota Niittyniemi oli pitänyt itsestäänselvyytenä, katosi. Hän ei pystynyt nielemään. Näkö hävisi, ääntä ei tullutkaan. Alkoi matka takaisin omaan itseen.
Nyt valtaosa hermovaurioista on korjautunut ja moni arkinen asia – vaikka se, että voi syödä ja juoda – tuntuu melkein ihmeeltä.
– Olen myös tajunnut, että aika on tämä, mikä on nyt ja se on käytettävä niin, miten sen haluaa käyttää. Voi olla, että huomenna samaa ei enää ole. Elämä on ohuen langan varassa, hän sanoo.
Marraskuun 29. päivänä Niittyniemi tuli äitinsä kanssa turkulaiseen hotelliin. He tilasivat pitsat ja kävivät nukkumaan. Seuraavana päivänä Niittyniemelle tehtiin Tyksissä vaativa aivokasvaimen leikkaus.
– Minulle ei ole ennen tehty mitään operaatioita, en osannut kauheasti jännittää, hän sanoo.
Lääkärinä toimi neurokirurgi Ville Vuorinen.
Kyseessä oli meningeooma eli hyvänlaatuinen kasvain, mutta se sijaitsi hankalassa paikassa.
– Katin kasvain sijaitsi aivorungon vieressä, kriittisten aivohermojen sisällä, ja oli päässyt kasvamaan erittäin isoksi. Se oli erittäin vaativa kokeneellekin kirurgille. Leikkaukseen liittyi huomattavia riskejä, Vuorinen kertoo.
Niittyniemi oli hakeutunut syksyllä lääkäriin toisen korvan kuulonmenetyksen ja huimauksen takia. Hän ajatteli kaiken johtuvan väsymyksestä. Töitä oli paljon, sillä hän pyöritti yksin eläinhoitolaa sekä majoitus- ja ohjelmapalveluyritystä ja oli lunastanut myös vanhempiensa vanhan tilan.
Satasairaalassa epäiltiin ensin borrelioosia. Niittyniemi ajatteli, että voisi elää sen kanssa, että hänestä tulisi suvun nuorin, jolle tulisi kuulolaite.
Sitten magneettikuvassa näkyi kasvain.
– Aloin itkeä. Tajusin, että puhutaan vakavammasta asiasta kuin olin ajatellut. Olin miettinyt sitä, mutta en ollut antanut ajatukselle tilaa. Nyt se konkretisoitui, hän kertoo.
Hetken Niittyniemi ajatteli, ettei kertoisi asiasta edes äidilleen. Äiti odotti sairaalan ulkopuolella, ja heidän oli ollut tarkoitus mennä kaupungille. Äidillä oli takana jo sairautta ja vaikeuksia. Sitten Niittyniemi kuitenkin kertoi.
– Halattiin ja sanottiin, että otetaan asia kerrallaan. Mutta aina kun ajattelin kasvainta, ajattelin, että se on yhtä kuin kuolema.
Niittyniemi sanoo olevansa pessimisti. Ensin hän mietti pahimmat skenaariot, teki hoitotahdon, testamentin ja edunvalvontavaltuutuksen.
– Hoitotahto oli aika syvällinen matka itseen, oikeastaan puhdistava kokemus, hän sanoo.
Niittyniemen leikkaus Tyksissä oli mikrokirurginen monitorointileikkaus, jossa aivoja seurataan reaaliajassa leikkauksen ajan.
Vuorisen lisäksi leikkausta hoiti kymmenen hengen leikkaustiimi sekä kliininen neurofysiologi, tohtori Santeri Aura, joka seurasi tietokoneen näytöltä hermosolujen aktiivisuutta kuvaavia graafisia käyriä.
– Muutokset hermosolujen aktiivisuudessa näkyvät käyrissä ja kertovat, kuinka hyvin herkät hermosolut kestävät käsittelyä. Pystymme reaaliajassa seuraamaan, miten pitkälle voimme mennä aiheuttamatta pysyviä vauroita, Vuorinen kertoo.
Vuorinen on työskennellyt Tyksissä vuodesta 1996. Hänellä on takana tuhansia neurokirurgisia leikkauksia. Monitorointileikkauksia Tyksissä tehdään lähes viikoittain.
Kasvainleikkauksessa, kuten Niittyniemen, kasvainkudos irroitetaan käsityönä hermojen pinnasta. Potilas on kiinnittettynä tiettyyn asentoon.
Leikkauksen tekee vaikeaksi aivojen herkkyys ja käsiteltävien alueiden koko.
– Yhden millin alue aivoissa voi vastata toiminnallisesti merkittävästä asiasta, Vuorinen sanoo.
– Leikatessa keskitytään vain ja ainoastaan leikkaukseen. Neurokirurgin kuuluu ”antaa kaikkensa” jokaisessa leikkauksessa. Valmistautuminen alkaa hetkenä, kun tapaa potilaan.
Juuri ennen leikkausta Vuorinen nukkuu hyvin, lähtee edellisenä päivänä töistä hyvillä mielin ja käy kaiken mielessään läpi.
– Jos vaativa leikkaus näyttää helpolta, kirurgi on tehnyt läksynsä hyvin. Nykyään ei pitäisi tulla yllätyksiä. Leikkausta edeltävät tutkimukset kertovat hyvin, mihin ryhdytään. Kokemus ja kliinisen neuroanatomian ymmärtäminen ovat vaativan kirurgian kulmatekijöitä. Silti emme hallitse kaikkea ja yllätyksiäkin tulee, onneksi harvoin, hän kertoo.
Niittyniemen tarina kerrotaan myös Ylen Elossa 24h -sarjassa, joka on nähtävillä Areenassa.
Leikkaus meni hyvin. Edessä oli kuitenkin shokki, sillä hermovaurioita oli paljon.
– En nähnyt kunnolla, korva oli edelleen kuuro, toinen äänihuuli oli halvaantunut, enkä saanut ääntä. Tuli kauhu, tuntui, että on oman kehonsa vanki, Niittyniemi kuvailee.
Hän ei pystynyt nielemään edes omaa sylkeään eikä nukkumaan syljen kertymisen takia. Seuraavat kaksi viikkoa hän torkkui yöt puoli-istuvassa asennossa ja sylki muutaman minuutin välein.
Vuorinen kertoo, että hermovauriot ovat tavallisia aivoleikkauksen jälkeen. Osa niistä korjaantuu, mutta toipuminen vie aikaa, joillakin jopa vuosia. Monitorointileikkauksen idea on välttää pysyviä vaurioita.
– Ohimenevät ja osittaiset hermovauriot ovat väistämättömiä. Katin kohdalla hermosolut, aivohermot ja aivorunko olivat jo kasvaimen takia osittain vaurioituneet, venyttyneet sekä kovassa puristuksessa. Tämä lisäsi leikkauksen haastetta, hän sanoo.
Nielemisen opettelusta kasvoi Niittyniemen koetinkivi. Ensin pikkulusikan kärjellinenkin oli liikaa.
Niittyniemi harjoitteli ja harjoitteli, apuna oli puheterapeutti.
– Olin hiestä märkä lusikankärjellisen nielemisestä, mutta tuli tunne, että selviydytään. Puheterapeutista tuli tosi tärkeä, hän näki onnistumiset ja isot itkut.
Oli etappeja.
Yksi, kun Niittyniemi pääsi jouluna käymään kotona. Näkö oli alkanut palata, ääntä kuului vähän.
Hän oli opetellut kulkemaan nenä-mahaletkun kanssa ja sai luvan kokeilla lusikankärjelllisen pehmeää perunalaatikkoa. Tuli joulufiilis. Nieleminen ei onnistunutkaan.
– Pettymys oli tosi suuri, koska olin ollut niin innoissani.
Toinen etappi oli, kun puheterapeutti ehdotti nenä-mahaletkun vaihdon yhteydessä, että Niittyniemi kokeilisi niellä vähän ruokaa.
Se tuntui hypyltä tuntemattomaan.
Edellinen lämmin ateria oli ollut pitsa turkulaisessa hotellissa. Nyt Niittyniemi sai desin soseutettua ruokaa.
– Meni 45 minuuttia, syöminen oli hidasta ja tuskallista, mutta söin. Ajattelin, että näytän niille, Niittyniemi sanoo.
Nenä-mahaletkua ei enää tullut.
Kotiin Niittyniemi pääsi 30. joulukuuta, kuukausi leikkauksen jälkeen. Vastassa oli lähipiiri ja rakkaat eläimet.
– Jo sillä, että pääsin eläinten ja perheen pariin, oli iso merkitys paranemisessa. Jo eläinten läsnäolo rauhoittaa. Yhdellä kissoista oli myös poistettu juuri päästä kasvaimia, se on tietämättään ollut vertaistukenani, Niittyniemi sanoo.
Tuli tärkeitä päiviä. Tammikuun 12. hän sai alkaa opetella nesteen nielemistä. Se on nielemisen vaikein muoto.
Tammikuun 15. hän nousi kiltin ponin selkään. Sairaalasta ei ollut varsinaisesti tullut lupaa, mutta ratsatus tuntui tärkeältä.
Oli vielä yksi mutta. Arki.
– Olet 38, sulle annetaan rollaattori, etkä saa ääntä kuuluviin. Se on rankkaa. Mutta ymmärsin, että kun pyytää apua, saa, Niittyniemi sanoo.
Kylillä hänellä on mukanaan lappu ”Minulla on dysfonia, äänihäiriö, siksi ääneni on hiljainen”. Hän on kertonut kokemastaan avoimesti. Se auttaa. Moni ymmärtää.
Tuli myös takapakkeja. Ääntä ei kuulunutkaan. Ihmisten tapaaminen jännitti. Tuli ilta, jolloin nielemisen taito yhtäkkiä katosi.
– Minulle tapani käsitellä sitä tuntematonta pahaa, joka on päässäni, on musta huumori. Nyt on itketty jo nauramisen takia.
Se, mitkä vauriot jäävät pysyviksi, selviää syksyllä. Nyt Niittyniemi haaveilee töihin paluusta. Kasvainta ei pystytty kokonaan poistamaan ja on todennäköistä, että se uusii.
– Elän sen kanssa. Olen aina ollut hetkessä elävä, en ole kauheasti maalaillut pilvilinnoja, jotka olisi musertuneet. Elän päivä kerrallaan, asia kerrallaan. Edelleen on paljon töitä ja velkataakka, mutta ehkä näen asiat uudella tavalla.
Maaliskuussa Niittyniemellä oli viimeinen nielemistesti. Siinä hän joi desin vettä.
Se onnistui.
Teksti: Leena-Kaisa Laakso
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.