Katso kaikki nimet – Satakunnassa on yhteensä 495 ehdokasta aluevaaleissa

Miehiä on ehdolla naisia enemmän, kansanedustajia viisi.

| Päivitetty

Aluevaalien ehdokasasettelu on päättynyt. Ääntenlaskuun on kuitenkin vielä aikaa, sillä vaalipäivä on 23. tammikuuta. Kuvassa ääntenlaskua kuntavaaleissa viime kesänä.

Tammikuun aluevaalien ehdokasasettelu on päättynyt ja Satakunnan aluevaalilautakunta on tiistaina illansuussa julkistanut ehdokkaiden nimet. Yhteensä Satakunnassa asettuu ehdolle 495 ehdokasta. Heistä miehiä on 266 ja naisia 229.

Joukossa on yhteensä viisi istuvaa kansanedustajaa eli raumalaiset Kristiina Salonen (sd.) ja Matias Marttinen (kok.), euralainen Eeva Kalli (kesk.), porilainen Petri Huru (ps.) ja kankaanpääläinen Heidi Viljanen (sd.).

Täysi 86 ehdokkaan ehdokaslista on asettaa SDP:llä, vasemmistoliitolla ja keskustalla. Myös vaaliliiton muodostavien kokoomuksen ja kristillisdemokraattien ehdokkaita on yhdessä täydet 86 nimeä, kokoomukselta 83 ja kristillisdemokraateilta 3.

Aluevaalit pidetään 23. tammikuuta 2022. Ennakkoäänestys käynnistyy 12. tammikuta.

Aluevaaleissa valittavat aluevaltuutetut toimivat uuden Satakunnan hyvinvointialueen ylimpinä päättäjinä. Hyvinvointialueet perustetaan huolehtimaan koko maakunnan sosiaali- ja terveyspalvelusta sekä pelastustoimesta. Palvelut siirtyvät kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa.

Satakunnan aluevaaliehdokkaat ovat:

SDP 86 ehdokasta

Ahokangas Petri koneistaja Kankaanpää

Alenius Sinikka sosionomi Pori

Antila Jukka luottamusmies linja-autonkuljettaja Pori

Bergroth-Lampinen Diana viestintä- ja henkilöstöjohtaja, kauppatieteiden maisteri Pori

Breider Rosalia lähihoitaja, sijaisvanhempi Pori

Halminen Kari eläkeläinen Rauma

Heino Mirva toiminnanjohtaja, sairaanhoitaja (AMK) Pori

Heljakka Helena perushoitaja, eläkeläinen Pori

Hietaharju Sami sähköasentaja, pääluottamusmies Pori

Hohkala Kimmo pääluottamusmies Pori

Holgeri Anne perushoitaja, geronomi (AMK) Rauma

Hänninen Aila perushoitaja Huittinen

Härmä Raimo sähköasentaja Ulvila

Joensuu Satu pääluottamusmies Pori

Jokinen-Anttila Leena sairaanhoitaja, pääluottamusmies Ulvila

Kangasniemi Outi yksikönpäällikkö, sosionomi (AMK) Kankaanpää

Kankaristo Valtteri hitsaaja-asentaja Pori

Keskinen Minna röntgenhoitaja Pori

Kinnunen Noora lähihoitaja, sosionomi (AMK) Pori

Kivenmaa Harri kunnallisneuvos, rehtori (eläkkeellä) Kokemäki

Knuutila Mia työohjaaja Pori

Koivisto Tuomas luokanopettaja, valtiotieteiden maisteri Pori

Korpela Aarno filosofian maisteri Huittinen

Kuhlman Sanna työsuojeluvaltuutettu, sairaanhoitaja (AMK) Kokemäki

Kulmala Katri geronomi (AMK) Huittinen

Kuusela Pirkko työsuojeluvaltuutettu Pori

Latostenmaa Kaarina tutkija, yhteiskuntatieteiden maisteri Pori

Laulainen Arja lehtori, filosofian maisteri Pori

Lehti Rainer eläkeläinen Rauma

Lehtonen Harri rehtori, kasvatustieteiden maisteri Eura

Leino-Murtojärvi Katja luokanopettaja, kasvatustieteiden maisteri Huittinen

Lepistö Pasi trukkikuski, lähihoitaja Eura

Leppänen Olavi hitsaaja, koneistaja Pomarkku

Levonen Jyrki pääluottamusmies Pori

Lukka Heli sairaanhoitaja-diakonityöntekijä (AMK) Nakkila

Lunden Martti logistiikkakoordinaattori Pori

Lundenius Marko ohjaamopalveluiden suunnittelija Pori

Mattila Jari aluepalveluneuvoja Pori

Mattila Johanna sosiaalityöntekijä, yhteiskuntatieteiden maisteri Ulvila

Mustonen Elina hoitaja, yrittäjä Eurajoki

Myllykoski Sonja erityisopettaja, kasvatustieteiden maisteri Pori

Mäensivu Petra sairaanhoitaja (YAMK) Kankaanpää

Mäntylä Anne luokanopettaja, kasvatustieteiden maisteri Ulvila

Nordström Ari senioriasiantuntija Pori

Nummela Juha kunnallisneuvos Säkylä

Nummikari Reijo yrittäjä, eläkeläinen Harjavalta

Numminen Seppo ulosottomies, eläkeläinen Rauma

Nurminen Sanna kirjastovirkailija, opiskelija Eura

Pirinen Maarit sairaanhoitaja, kätilö Rauma

Puska Tiina erityisluokanopettaja Pori

Raita-aho Voitto kiinteistönhoitaja, eläkeläinen Karvia

Rantanen Johanna sairaanhoitaja, osastonhoitaja Pori

Ryynänen Joonas opettaja, yrittäjä Pori

Sallinen Erik varatuomari Nakkila

Salo Taisto vapaa-aikasihteeri Siikainen

Salonen Kristiina kansanedustaja, hallintotieteiden maisteri Rauma

Sandberg Kirsi kioskimyyjä Pori

Santanen Johanna sosiaalityöntekijä, yhteiskuntatieteiden maisteri Pori

Saraketo Katja hanketyöntekijä (päihdetyö) Pori

Sattilainen Seppo teologian tohtori, pastori Rauma

Seessalo Tero taksinkuljettaja Pori

Seimelä Sari myyjä Rauma

Siltaniemi Tarja sairaanhoitaja, nepsy-koordinaattori Pori

Sjöman Ilona sairaanhoitaja Eurajoki

Sjöman Miia koulutusohjaaja Jämijärvi

Starck Erja koordinoiva pääluottamusmies Rauma

Säilä Maarit hoitaja Huittinen

Södergård Juha työnjohtaja Pori

Tiitinen Juhani kuntayhtymän johtaja (emeritus) Harjavalta

Tomminen Heli erityisluokanopettaja, kasvatustieteiden maisteri Pori

Uimaluoto Marika lähihoitaja Merikarvia

Uusitalo Jouni komisario, hallintotieteiden maisteri Pori

Vainio Maaret sairaanhoitaja Eura

Valtonen Teemu auton- ja koneenkuljettaja Eurajoki

Varjonen Marjo sairaanhoitaja, eläkeläinen Rauma

Vesivalo Rauno sairaanhoitaja Pori

Vettenranta Taija hoitaja, myyjä Nakkila

Viitala Juha työsuojeluvaltuutettu Rauma

Viljanen Heidi kansanedustaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Kankaanpää

Viljanen Jarkko sairaanhoitaja (AMK) Ulvila

Virkki Susanna filosofian maisteri, tutkija Pori

Virtanen Carita asiantuntija, sairaanhoitaja (AMK) Rauma

Vuorinen Hannaleena perhepalvelupäällikkö, yhteiskuntatieteiden maisteri Kankaanpää

Vähänen-Koivuluoma Tuija filosofian maisteri, johtaja Pori

Wallenius Pekka toimittaja Rauma

Ylijoki Mirja keittiöpäällikkö, kokki Rauma

Perussuomalaiset 74

Aalto Tomi operaattori Pori

Ahosmäki Jarno palomies-sairaankuljettaja Nakkila

Aronpää Heikki-Eero vartija Nakkila

Arponen Mika turvallisuusalan asentaja Rauma

Astokari Jyri lähihoitaja, sähköasentaja Pori

Eklund Jarmo yrittäjä Ulvila

Grönblom Tarja lähihoitaja Pori

Haapaniemi Jari yhdistysaktiivi, eläkeläinen Pori

Haapaniemi Juha teollisuuspuhdistaja Harjavalta

Haapasaari Jari työpajaohjaaja Pori

Haavisto Erno yrittäjä Kankaanpää

Haavisto Tom yrittäjä Ulvila

Halttunen Jari yrittäjä, lennonopettaja Pori

Hannelius Timo diplomi-insinööri, lehtori Rauma

Helin Rauli riistamestari Eura

Hietanen Kimmo ammattikuljettaja Huittinen

Honkanen Sirpa myyntineuvottelija, eläkeläinen Huittinen

Huhtaluoma Heikki vanhempi konstaapeli, eläkeläinen Karvia

Huru Petri kansanedustaja, ylipalomies Pori

Iivonen Veijo toimitusjohtaja Pori

Immonen Niina muistihoitaja, Huittinen sosionomi

Jalava Tuomas sähköasentaja, turvalaiteasentaja Pori

Joutsenlahti Anssi rovasti Kankaanpää

Junnila Vesa-Matti taksinkuljettaja Eura

Jussil-Puusa Ulrika sairaanhoitaja, lähihoitaja Pori

Järvelä Tero palomestari Ulvila

Karonen Marko yrittäjä Säkylä

Kiiski Sanna logistiikkainsinööri, hyvinvointivalmentaja Rauma

Koivunen Minna sairaanhoitaja, palveluneuvoja Ulvila

Koivuniemi Tanja lähihoitaja Karvia

Korteniemi Mika päivämestari, energiatekniikan insinööri Rauma

Kuusimäki Tero hitsaaja Ulvila

Laaksonen Jari viljelijä Säkylä

Laaksonen Tapio yrittäjä, maanviljelijä Eurajoki

Lahtinen Marko turvallisuusasiantuntija Kokemäki

Lahto Christa lähihoitaja, yrittäjä Pori

Lammasniemi Iida sairaanhoitaja Nakkila

Laurila Tapio eläkeläinen, sotilasmestari (evp) Kankaanpää

Lehmusvaara Anssi diplomi-insinööri Pori

Lehtonen Antti myynti-insinööri Pori

Lehtonen Taina merkonomi Pori

Läntinen Ismo urheiluvalmentaja Pori

Minkkinen Timo asiakaspalvelija, yrittäjä Siikainen

Mäki Jani trukkimekaanikko, asentaja Eurajoki

Mäkinen Markus lähihoitaja Harjavalta

Nieminen Marko yrittäjä Nakkila

Nurmi Arto sähkö- ja automaatioinsinööri, lehtori Pori

Ojala Sami yrittäjä Kankaanpää

Ojala-Seppä Soile fysioterapiayrittäjä, geronomi (YAMK) Kokemäki

Palojoki Jouni yrittäjä Pori

Palomäki Markku vartija, merkonomi Pori

Perkiö Terhi asiakasneuvoja Rauma

Perttula Arto pelastustoiminnan opettaja, diplomi-insinööri Kokemäki

Perälä Aki asennustyönjohtaja Rauma

Perävainio Jere turvahenkilö Rauma

Pörsti Pekka yrittäjä Pori

Raja-aho Jooa levyseppähitsaaja Eurajoki

Riuttamäki Simo haastemies, eläkeläinen Huittinen

Rudenberg Erkki yrittäjä Jämijärvi

Sakari Heidi lähihoitaja Pori

Salmi Anssi sosiaaliohjaaja, sosionomi (AMK) Pori

Salovaara Sakari koulutettu kokemusasiantuntija, eläkeläinen Rauma

Sarin Jyri taksinkuljettaja Eura

Stenman Tiina fysioterapeutti, yrittäjä Pori

Toivonen Jami rikosylikonstaapeli Rauma

Tornikoski Juhana hitsaaja Merikarvia

Tuovinen Juha tulityövartija Ulvila

Turkki Pasi järjestelmätukihenkilö Harjavalta

Vakkuri Tarja lehtori, yrittäjä Kankaanpää

Viinamäki Niko nuohooja Pori

Viljanen Hanna puutarhuri Pomarkku

Virtanen Jarmo yrittäjä, reportteri Nakkila

Virtanen Toni automaatioasentaja Rauma

Ylihonko Mervi yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä Kankaanpää

Keskusta 86

Ahopelto Lauri eläkeläinen Kankaanpää

Ankelo Kimmo kiinteistöpäällikkö, insinööri Eurajoki

Grönman Minna sairaanhoitaja Pomarkku

Gustafsson Piia diplomi-insinööri, ympäristöasiantuntija Rauma

Haapasalo Hannu yrittäjä, eläkeläinen Huittinen

Haavisto Jonna sosionomi (AMK), kulttuurituottaja (YAMK) Karvia

Haikkonen Aila diplomi-insinööri, maatalousyrittäjä Pori

Hakala Vilho insinööri (AMK) Nakkila

Hatanpää Matti erikoisammattimies Pori

Heervä Jussi rehtori Pomarkku

Henell Matti eläkeläinen Eura

Holmström Soile sairaanhoitaja Eurajoki

Hosike Ilkka eläkeläinen, lihateollisuusteknikko Huittinen

Huhtanen Tapio everstiluutnantti (evp), maa- ja metsätalousyrittäjä Pori

Immonen Joonas ylioppilas Huittinen

Jaakkola Anna-Kaisa toiminnanjohtaja Merikarvia

Jalonen Riikka sairaanhoitaja Eura

Jalonen Vesa luokanopettaja-rehtori Eurajoki

Jokela Satu päihdekuntoutuslaitoksen ohjaaja, maatalon emäntä Jämijärvi

Järvinen Marko metsätalousyrittäjä Pori

Kajander Paavo metsänhoitaja, yritysmentori Pori

Kalli Eeva kansanedustaja Eura

Kankkio Tuija sijoituspäällikkö, yrittäjä Rauma

Kantola Juha maanmittausinsinööri (AMK) Pori

Kerola Keijo lehtori, eläkeläinen Kankaanpää

Kiljunen Katri diplomi-insinööri, hyväksytty hallituksen jäsen Pori

Koivisto Arimo rehtori, maanviljelijä Kankaanpää

Korkeaoja Juha agronomi, hallituksen puheenjohtaja Kokemäki

Korvala Mirva sosiaalialan ohjaaja Pori

Koskela Matti aluepäällikkö Ulvila

Koski Pasi lukion rehtori Merikarvia

Koskinen Jukka myynti-insinööri, eläkeläinen Siikainen

Koskiranta Raija maa- ja metsätalousyrittäjä Pori

Kotiranta Anna-Maija perushoitaja Säkylä

Kreula Lauri yrittäjä Eura

Kuisma Aulikki agronomi, yrittäjä Huittinen

Kyllöinen Päivi ilmoitussuunnittelija Eura

Leino Arimo yrittäjä Rauma

Lepistö Jari pelastusylitarkastaja, hallintotieteiden maisteri Karvia

Lepistö Kai kiinteistötyöntekijä, sähköasentaja Kankaanpää

Lähdekorpi Marko puutyöntekijä Karvia

Murtomaa Kari myymäläpäällikkö, tradenomi Pori

Mäkelä Päivi apteekkari, erikoisproviisori Rauma

Mäkitalo Katrin lähihoitaja Kankaanpää

Männistö Mika maanviljelijä Säkylä

Nikula Heimo maatalousyrittäjä, sähköasentaja Eurajoki

Nikula-Häkli Tuula sosiaaliohjaaja Kokemäki

Nummelin Arja fysioterapeutti (YAMK) Nakkila

Nurmoranta Janiina yrittäjä, sairaanhoitajaopiskelija Pori

Ollila Hannu keittiömestari, eläkeläinen Rauma

Ollila Helena emäntä Rauma

Palonen Tiina lähihoitaja Ulvila

Peltola Seppo lehtori Huittinen

Pelttari Marko työnjohtaja Säkylä

Peurala Matti toimitusjohtaja Jämijärvi

Peräntie Muisto eläkeläinen Rauma

Pietilä Satu yo-tradenomi Rauma

Pohjankivi Katri insinööriopiskelija, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Pori

Rainiola Pasi taksinkuljettaja, tradenomi Pori

Ranne Emma liikunnan ja terveystiedon opettaja, terveystieteiden maisteri Eurajoki

Rantavalli Tapio myyjä, maanviljelijä Ulvila

Saarivirta Henri lehtori, maatalousyrittäjä Kankaanpää

Salmi Tino opiskelija Eura

Salmio Marita vastaava työterveyshoitaja Pori

Savolainen Sauli yrittäjä Huittinen

Selkämö Hanna kirjanpitäjä Rauma

Seppälä Pekka myyntipäällikkö, yrittäjä Kokemäki

Sjöblom Pasi huoltopäällikkö Nakkila

Sulkava Heli sosiaali- ja terveysalan koulutuspäällikkö, terveystieteiden maisteri Pori

Sulo Lasse maanviljelijä Rauma

Suonpää Jenni hoitotyön opettaja Säkylä

Suutari Petri maatalousyrittäjä Kokemäki

Syväkuru Petri yrittäjä Ulvila

Tamminen Jere yrittäjä Säkylä

Toivola Eevaliisa kirjastovirkailija, pääluottamusmies Kankaanpää

Tuominen Eeva-Liisa lähihoitaja, omaishoitaja Kokemäki

Tuominen Matti insinööri, maanviljelijä Ulvila

Uusitalo Jukka sairaanhoitaja, lääkintämestari Kankaanpää

Uustalo Katja etsivän nuorisotyön asiantuntija Pori

Vaitomaa Marja kotitalouden ja terveystiedon lehtori Eurajoki

Venttola Katariina sosionomi Rauma

Vihervuori Veli rehtori, eläkeläinen Eura

Viikilä Maarit fysioterapeutti, yrittäjä Merikarvia

Viitala Jaakko kulttuurimuotoilija Pori

Vuorela Sari maatalous- ja matkailuyrittäjä Siikainen

Vähä-Ettala Niklas myyjä, maaseutuyrittäjä Rauma

Vasemmistoliitto 86

Aho Mika hoito- ja kasvatusohjaaja Pori

Ahosmäki Anu sosionomi (YAMK) Nakkila

Ahosmäki Mari-Johanna yksikönjohtaja Kokemäki

Ailasmaa Tapio eläkeläinen Rauma

Airaksinen Eveliina yrittäjä Rauma

Airikka Arto logistiikkatyöntekijä Rauma

Brander Arto yrittäjä Ulvila

Ekroth Susanne toimittaja, opiskelija Rauma

Forssell Rasmus visualisti, kevytyrittäjä Pori

Furuholm Tapio filosofian maisteri Pori

Granholm Anne yrittäjä Pori

Grundström Tuomo erityisopettaja Rauma

Haarakangas Petra lähihoitajaopiskelija Pori

Haavisto Markku muusikko, opettaja Eura

Hakala Jari sairaanhoitaja, työsuojeluvaltuutettu Pori

Hammarberg Eija freelance-toimittaja, medianomi (AMK) Pori

Hannula Saana röntgenhoitaja Pori

Hatakka Lotta pappi Rauma

Heikkilä Sabriina markkinointipäällikkö Pori

Heininen Jaana lastenhoitaja, pääluottamusmies Pomarkku

Heino Oili kiinteistöpalvelupäällikkö Pori

Heinonen Jukka palomies-sairaankuljettaja (eläkkeellä) Pori

Henttinen Kari yrittäjä (eläkkeellä) Harjavalta

Hesso Emmastiina opiskelija Pori

Horttanainen Susanna välinehuoltaja Pori

Justen Marjo ruokapalvelutyöntekijä, päätoiminen pääluottamusmies Rauma

Juutilainen Raisa lähihoitaja Kokemäki

Jäntti Jaakko hyvinvointivalmentaja Pori

Kangasniemi Eeva lähihoitaja (eläkkeellä) Pori

Karumäki Antti varhaiskasvatuksen opettaja Pori

Kaunisto Mikko kirvesmies, projektivastaava Huittinen

Keinonen Tapio näytteenottaja Harjavalta

Kiilholma Jelena lähihoitaja, yrittäjä Pori

Kivimäki Jukka lehdenjakaja (eläkkeellä) Huittinen

Koivula Ilari kirvesmies Pori

Koivula Teppo web-kehittäjä Ulvila

Kortteus Rami lähihoitaja Kankaanpää

Koskela Joona lähihoitaja Pori

Koskihaka Miima lähihoitaja Kokemäki

Laaksonen Aulis oikeustieteen maisteri (eläkkeellä) Pori

Lahtinen Eeva leipomotyöntekijä Pori

Lehtinen Oili eläkeläinen Kankaanpää

Lehto Jouni liikuntapaikkamestari Rauma

Lähteenmäki Simo sähköasentaja (eläkkeellä) Eura

Maanavilja Ville työsuojelutarkastaja Pori

Mylläri Tonja sosiaalityöntekijä, yhteiskuntatieteiden maisteri Pori

Nieminen Pasi insinööri (AMK) Pori

Nieminen Virpi erikoissairaanhoitaja Pori

Numminen Matti toimitsija Säkylä

Nylander Sanna lähihoitaja, kulttuurituottajaopiskelija Rauma

Oksanen Juhani liikkeenharjoittaja Kokemäki

Pajukoski Jani-Petteri ahtaaja Pori

Pajukoski Jari hitsaaja (eläkkeellä) Pori

Pajunen-Kyynäräinen Sanna kuvataiteen maisteri Pori

Peltomaa Karri kirvesmies Eurajoki

Peltonen Jesse opiskelija (AMK) Pomarkku

Rajala Juhani autonkuljettaja Jämijärvi

Ranta Raisa toiminnanjohtaja, insinööri Pori

Rantala Eero prosessinhoitaja, luottamusmies Nakkila

Rasikko Vesa lähihoitaja Pori

Rinne Tiina vammaisjärjestötoimija Pori

Ruohonen Jarmo rakennusinsinööri Eurajoki

Saari Erja lähihoitaja Kankaanpää

Saivo Minna erikoissairaanhoitaja Pomarkku

Salminen Petri työsuojeluvaltuutettu, varapääluottamusmies Eura

Salo Pertti yrittäjä, filosofian maisteri Eurajoki

Sarjomaa Sisko laitoshuoltaja Huittinen

Saukkokoski Ari valimotyöntekijä Pori

Sjöholm Marja aluetoiminnan asiantuntija Pori

Suominen Sari perhetyöntekijä Rauma

Suoranta Mervi myyjä, tradenomi (AMK) Huittinen

Tamminen Kaarlo autonkuljettaja (eläkkeellä) Ulvila

Telin Tuula maakunta-asiantuntija (eläkkeellä) Pori

Tiihonen Juha järjestötoimija, vapaaehtoistyöntekijä Rauma

Tommila Milka restonomi (AMK), koordinaattori Pori

Tuomi Jenni diakonityöntekijä Harjavalta

Tuori Pekka välinehuoltaja Ulvila

Turunen Marianna sosiaalityöntekijä, yhteiskuntatieteiden maisteri Pori

Valtonen Jarno viestintäsuunnittelija, filosofian maisteri Pori

Varjonen Seppo filosofian maisteri (eläkkeellä) Eura

Viinamäki Terttu etuuslaskija Nakkila

Viitakoski Jaana kokki Pori

Virtanen Rami turvahenkilö Pori

Välimäki Hilma lähihoitaja, sairaanhoitajaopiskelija Karvia

Välimäki Tuija puistotyöntekijä Ulvila

Yli-Siuru Soile sosiaaliohjaaja, sairaanhoitaja Rauma

Valta kuuluu kansalle 10

Hakala Olli-Pekka osa-aikayrittäjä Pori

Ketola Antti hitsaaja, muusikko Pori

Leino Kimmo yrittäjä Nakkila

Lind Mikael muurari, yrittäjä Nakkila

Metsomäki Maria lähihoitaja Ulvila

Nyman Marjo lähihoitaja, artesaani Nakkila

Pitkänen Tarja terveydenhoitaja, sairaanhoitaja Harjavalta

Raatikainen Janne insinööri Ulvila

Troberg Minna laborantti, lähihoitaja Nakkila

Valtanen Niina myyntineuvottelija Kokemäki

RKP 3

Järvinen Matti eläkeläinen Nakkila

Susi Ida diplomi-insinööri, Pori

ympäristöpäällikkö

Piraattipuolue 2

Salomäki Toni mediatekniikan insinööri Kokemäki

Warén Christer tietojenkäsittelyn tradenomiopiskelija Pori

Kristallipuolue 1

Sadeharju Mirka valotyöntekijä Siikainen

Vihreä liitto 51

Aalto Sakari sairaanhoitaja (YAMK), metsätalousyrittäjä Ulvila

Banerjee Raija filosofian maisteri Rauma

Elomaa Irmeli lääkäri Kankaanpää

Erake Pia diakoniatyöntekijä, herastuomari Rauma

Flinkman Henry museojohtaja, filosofian maisteri Harjavalta

Grönmark Sanna tuottaja Pori

Guillot Harry asiakaspalvelija, terveydenhuollon sihteeri Pori

Haavisto Minna tekniikan tohtori, projektipäällikkö Pori

Hanni Marianna järjestelmävastaava, opiskelija Rauma

Heikkilä Suvi filosofian tohtori, yrittäjä Pori

Helamaa Elina filosofian maisteri, lähihoitaja Rauma

Ikonen-Kullberg Anu kauppatieteiden maisteri, lehtori Pori

Kallio Jaan senior support consultant Pori

Kauppila Jenni tarjoilija Rauma

Keuru Kari lehtori Eurajoki

Kivimäki Susanna hallinnollinen isännöitsijä Pori

Koivuviita Tuomas tietoliikenneasentaja Pori

Korsman Tiina erityispedagogiikan opiskelija Rauma

Känä Jari sahatyöntekijä Pori

Lammi Petri palveluesimies Pori

Lanzas Outi toimintaterapeutti, sijaisäiti Pori

Laukkanen Katja elintarviketyöntekijä Huittinen

Lehti Heli kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja Pori

Leino-Holm Minka suunnitelija, sosiaalityöntekijä Pori

Leppänen Justus ravintolatyöntekijä Ulvila

Liljegren Julia opiskelija Pori

Mannersuo-Ojansuu Heli varhaiskasvatuksen opettaja, filosofian maisteri Pori

Mäkelä Marianne asiantuntija Rauma

Mäkinen Leena ammatillinen erityisopettaja, sairaanhoitajaopiskelija Pori

Pullinen Laura toiminnanjohtaja, yrittäjä Pori

Ranne Kaarina kasvatustieteiden tohtori, yliopettaja (emerita) Pori

Rantanen Kaisu KTM-opiskelija, financial specialist Huittinen

Rosenqvist Tellu sairaanhoitaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Pori

Räikkälä Jaana luokanopettaja Kankaanpää

Saarinen Tuula palvelupäällikkö, yhteiskuntatieteiden maisteri Pori

Salonsaari Minna-Liisa filosofian tohtori, museoamanuenssi Pori

Santala Jarkko IT-asiantuntija Pori

Siivonen Riikka IT-asiantuntija, graafikko Pori

Sirén Tami terveyskeskuslääkäri Eura

Sjöholm Janne tietokoneasentaja Pori

Sulin Ari Dr. med., kehitysvammalääkäri Pori

Suuriniemi Turkka kasvatustieteiden maisteri, opettaja Rauma

Taube Pirjo diplomi-insinööri, projektipäällikkö Rauma

Teinonen Heidi vastaava työterveyshoitaja Pori

Thorström Tarmo luokanopettaja, taiteilija Rauma

Toivonen Tiina projektipäällikkö, tradenomi (YAMK) Ulvila

Torppala Tytti mallimestari Ulvila

Tuomola Maaret lehtori Pori

Weber Jenni yrittäjä, filosofian maisteri Pori

Weber Sami opiskelija Pori

Österlund Teija opettaja Pori

Liike Nyt 9

Kalliomäki Kimmo yrittäjä Pori

Ala-Varvi Joona kokki Pori

Laurila Krista yrittäjä Pori

Varis Kari yrittäjä, kauppatieteiden maisteri Pori

Serén Jussi yrittäjä Rauma

Saarinen Olli-Pekka henkilökohtainen avustaja, Rauma

neuropsykiatrinen valmentaja

Pesonen Jani yrittäjä Rauma

Haviala Markus yrittäjä Eura

Parviainen Pekka yrittäjä Eura

Suomen Kristillisdemokraatit 3 *

Ahvenjärvi Sauli tekniikan tohtori Rauma

Juntunen Marketta lastenlääkäri, lääketieteen tohtori Pori

Korpela Simo matematiikan maisteri Pori

Kokoomus 83 *

Aalto Harri kasvatustieteen maisteri, toimitusjohtaja Nakkila

Aaltonen Jussi majuri (evp), upseeri Merikarvia

Ahola Kelpo myyntipäällikkö senior Nakkila

Ainasoja Eija palvelutuotannon johtaja Rauma

Alho Marja-Leena lääkäri Rauma

Anttila Taru sosiaalialan yrittäjä, sosionomi (AMK) Pori

Aromaa Jaakko oikeusnotaari, eduskunta-avustaja Pomarkku

Forsbacka Veera markkinointipäällikkö Pori

Grönroos Juhani filosofian maisteri, rehtori Kokemäki

Hakosalo Lauri varatuomari Merikarvia

Hannus Kari diplomi-insinööri Pori

Heijari Eerik EMBA, yrittäjä Eurajoki

Hiltunen Heikki insinööri Pori

Holmlund Anne talouspäällikkö Ulvila

Hopeakangas Rony vuokratyöntekijä Pori

Hyrkäs Taru restonomi Pori

Hölttä Atte lääkäri Huittinen

Isokorpi Kristiina sosiaali- ja terveysalan lehtori, sosionomi (YAMK) -diakoni Eurajoki

Jaspa Marjo toimistusjohtaja Säkylä

Joutsenlahti Juha hallintotieteiden maisteri, ylikomisario Pori

Jumpponen Teemu apulaispalomestari, opiskelija Eura

Junnila Elina yrittäjä Rauma

Järvinen Henri vuoropäällikkö Pori

Kaski Bia yhteiskuntatieteiden maisteri, asiakkuusjohtaja Pori

Kataja Sampsa asianajaja, varatuomari Pori

Kaunistola Mari kauppatieteen maisteri, johtamisen lehtori Pori

Kiuru Jani ambulanssiyrittäjä Huittinen

Koivumäki Jyrki tuotantopäällikkö Karvia

Korpela Mikko yrittäjä Kankaanpää

Kostin Anne hoiva-avustaja Eurajoki

Kotilainen Mila ensihoitaja Rauma

Kukkasmäki Timo sivistystoimenjohtaja, eläkeläinen Jämijärvi

Kusmin Pasi hallitusammattilainen Rauma

Kyhä Henna kasvatustieteen tohtori, tutkimuspäällikkö Pori

Kähkönen Kari rehtori Kankaanpää

Laaksamo Matti MBA, insinööriopiskelija Kankaanpää

Lahtinen Petri yrittäjä Pori

Laine Jyrki yrittäjä Pori

Lampela Marja toimipaikanpäällikkö Rauma

Lehto Merja terveydenhoitaja (AMK), yrittäjä Eura

Lepistö Juha sairaanhoitaja (YAMK) Pori

Liivola Jyrki suunnitteluassistentti, eläkeläinen Pori

Lintunen Ari palvelupisteen päällikkö Rauma

Marttinen Matias kansanedustaja, valtiotieteen maisteri Rauma

Mäkilä Joona opiskelija Pori

Noppari Kristiina talousasiantuntija, yrittäjä Huittinen

Norrkniivilä Johanna konsultti Harjavalta

Palenius Henrika yrittäjä, yhteiskuntatieteiden opiskelija Pori

Palin Marjukka hallintotieteiden maisteri, MBA Eurajoki

Pekola Antti majuri (evp) Pori

Perälä Eveliina kauppiasyrittäjä Eura

Pettersson Sari palvelupäällikkö, yrittäjä Rauma

Pitkänen Nelly järjestökoordinaattori Pori

Pukkila Heikki insinööri Ulvila

Rantala Roope ylioppilas, varusmies Ulvila

Rautala Antti yrittäjä Eura

Reivonen Toni turvahenkilö Eurajoki

Roine Antti director Ulvila

Ruohonen Ritva opettaja, kirjailija Ulvila

Rusi Harri lehtori, yrittäjä Kokemäki

Saarinen Eeva terveydenhoitaja, eläkeläinen Kokemäki

Sallinen Anu yhteiskuntatieteiden kandidaatti, vientisihteeri Rauma

Siitari Johanna kasvatustieteen lisensiaatti, rehtori Pori

Sillanpää Marja lehtori, sairaanhoitaja Ulvila

Sillanpää Marjatta ekonomi Eura

Taimi Jari yrittäjä Pori

Tanhuanpää Asko toimittaja, yrittäjä Rauma

Tormas Anni tradenomi (YAMK), kirjastopäällikkö Huittinen

Tuominen Hanna yrittäjä Eurajoki

Tuori Jukka agronomi, maakuntaneuvos Huittinen

Tähtinen Tinja sairaanhoitaja Huittinen

Uljas Heikki yleislääketieteen erikoislääkäri Harjavalta

Uotila Jarmo maanviljelijä, röntgenhoitaja Harjavalta

Uusimäki Teuvo yrittäjä Merikarvia

Vahteristo Samu yrittäjä Rauma

Walli Helvi kunnallisneuvos, liikunnan ja terveystieteiden lehtori (emerita) Pori

Vallimäki Nita hallintokoordinaattori, opiskelija Kokemäki

Welathanthri Surangika lähihoitaja, hammashoitaja Pori

Vepsä Kimmo sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kasvatustieteen maisteri Ulvila

Vieremä Sanna sairaanhoitaja, toimitusjohtaja Ulvila

Viitasalo Mirja hotelliravintolatyöntekijä Kankaanpää

Vähä-Jaakkola Mea politiikan tutkimuksen opiskelija, yhteiskuntatieteiden ylioppilas Pori

Yli-Karro Toni yrittäjä Rauma

* Kokoomus ja kristillisdemokraatit muodostavat keskenään vaaliliiton.

Vapaan Satakunnan yhteislista 2

Nummelin Aki oikeusnotaari, yhteiskuntatieteiden maisteri Pori

Kankkonen Taru insinööri, yrittäjä Pori

Juttua täydennetty kello 19.10. Myös kokoomuksen ja kristillisten vaaliliitolla yhteensä täydet 86 nimeä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut