Katso kuinka moni raumalainen saattaa sairastua koronaan

Suomalainen analytiikkatalo Cubiq Analytics on luonut koronasimulaation, jonka avulla voi hahmottaa koronaan sairastuneiden, sairaala- ja tehohoitoa vaativien määrää eri alueilla.

Simulaatio kertoo muun muassa, että jos 20 prosenttia raumalaisista sairastuu koronaan tarkoittaa se noin 8 000 kaupunkilaista. Heistä noin yksi prosentti eli 78 joutuu sairaalahoitoon. Sairaalahoitoon joutuneista raumalaisista noin 32 prosenttia eli 25 vaatii tehohoitoa.

Nämä arviot perustuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lukuihin. Simulaatiosta voi valita myös Imperial Collegen ja WHO:n lukuihin perustuvat simulaatiot, jolloin Raumankin luvut nousevat melkoisesti.

Eri skenaarioita voi tarkastella kunnan, sairaanhoitopiirin ja koko Suomen tasolla. Valintoja on mahdollista tehdä myös tarkasteltavan alueen eri ikäryhmien suhteen.

THL:n tekemien arvioiden mukaan koronaviruksen saa Suomessa 20-60 prosenttia väestöstä, mikä tarkoittaa 1,1-2,2 miljoonaa ihmistä.

THL:n ja WHO:n arvioihin perustuva koronasimulaatio löytyy täältä.