Katso kuvagalleria Tonttujen yöstä: illan mittaan kansaa oli kaupungilla lähes tungokseen asti

Pureva viima ei pelottanut, kun tori ja kaupat olivat auki iltamyöhään.

Perinteinen Tonttujen yö vilkastui vähitellen perjantai-iltana Rauman keskustassa. Alkuillasta torilla ja kaduilla oli vielä hyvin tilaa, mutta kun ohjelma torin lavalla ja muissakin pisteissä kuudelta alkoi, väkeä vaelsi jouluvalaistussa Vanhassa Raumassa tungokseen asti.

Etenkin lapsiperheiden suosiossa olevassa tapahtumassa saatiin nauttia joulutunnelmasta ja muun muassa lasten ja nuorten musiikki- ja tanssiesityksistä esimerkiksi torilla, Potkurin aulassa ja ympäri Vanhaa Raumaa.

Useat liikkeet palvelivat joulunalushengessä iltayhdeksään asti.

Pitsikaupungin joulussa vietettiin samalla #pukeudujouluun-teemapäivää. Hyvän mielen tempauksessa kaupunkilaisia kehotettiin päivän aikana pukeutumaan jouluisiin väreihin ja asusteisiin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut