Länsi-Suomen kerran kuukaudessa julkaistavassa sarjassa käydään läpi Rauman seudun yritysten historiaa, tätä päivää ja vähän tulevaisuuttakin.
Ensimmäisessä jutussa kerroimme Oraksen kasvutarinan kellaripajasta Euroopan kolmanneksi suurimmaksi hanavalmistajaksi. Toisen jutun aiheena oli Hollmingin tie sotakorvauskuunarien rakentajasta BMH:n omistajaksi ja yritysten kehittäjäksi.
Kolmannessa jutussa pureudumme Osuuskauppa Keulan pitkään historiaan. Rauman Osuuskauppa aloitti vuonna 1903.
Osuuskauppa Keula osti 1970-luvun alussa Rauman Lyseon, purki sen ja rakennutti tontille Sokoksen. Nyt samalle paikalle suunnitellaan uutta kauppakeskusta – ja taas kansa kohisee.
Rauma osoittautui liian pieneksi kaupungiksi tavaratalolle. Prismat sen sijaan ovat olleet Keulalle kannattavia investointeja.
Keulan toimitusjohtaja Mika Marttila antaa tunnustusta Rauman kaupungille:
– Oli fiksu päätös tuoda Prisma keskustaan. Monessa kaupungissa se olisi viety Lakaria vastaavalle alueelle.
Marttilan mielestä Prisman tulo keskustaan edesauttoi Vanhan Rauman pärjäämistä.
– Siitä voi ottaa ajatuksellisen linkin tähän päivään. Jos ei Raumalle tule kauppakeskusta, ajamme asiakkaat Poriin, Raisioon ja Turkuun, sanoo Marttila.
Lue lisää sunnuntain Länsi-Suomesta. Arkistosta löydät myös sarjan aiemmat osat Hollmingista ja Oraksesta.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.