Kaunisjärven peruskorjaus etenee aikataulussa – mahdollinen nimikilpailu pohdinnan alle

Rakennus muuttuu ulkoisesti vain vähän, mutta sisätiloihin on tulossa lisää valoa ja avaruutta.

| Päivitetty

Kaunisjärven vanhainkoti muuttu seuraavan reilun vuoden aikana ikäihmisten hyvinvointikeskukseksi. Hankkeen kustannusarvio on 10,6 miljoonaa euroa. Kuva: Juha Sinisalo

Kaunisjärven hyvinvointikeskuksen remontti käynnistyi tammikuussa maanrakennus- ja purkutöillä. Tällä hetkellä rakennuksessa tehdään erityyppisiä purkutöitä niin sanotusti ylhäältä alaspäin.

Sääsuojan rakentaminen alkaa maaliskuun loppupuolella ja vesikaton purkutyöt huhtikuussa.Valmista pitäisi olla huhtikuun lopussa vuonna 2022. Hankkeen saatuihin tarjouksiin perustuva kustannusarvio on 10,6 miljoonaa euroa.

Koronaepidemia ei ole ainakaan vielä tuonut peruskorjaustöihin viivästyksiä.

– Otamme koronaepidemian huomioon kaikessa tekemisessä. Esimerkiksi työmaakokoukset ja kaikki muutkin kokoukset järjestetään etäkokouksina. Työmaakäynteihin varustaudutaan normaalin työmaavaatetuksen ja –suojauksen lisäksi hengityssuojaimin ja turvaetäisyyksin, selvittää arkkitehti Leena Joki-Korpela.

Sisätilat uusitaan kokonaan

Julkisivumuutoksia tehdään remontissa maltillisesti. Muutoksia näkyy lähinnä ensimmäisen kerroksen länsisivulla.

– Siellä nykyiset sosiaalitilat muuttuvat päivätoiminnan tiloiksi. Se tarkoittaa sitä, että ikkunoista tehdään isompia, jotta luonnonvaloa saadaan sisätiloihin lisää.

Lisäksi julkisivua korotetaan vesikaton korottamisen myötä. Vesikatolle rakennetaan muun muassa kaksi uutta ilmanvaihtokonehuonetta.

Sisätilojen osalta mielenkiintoisimmat tilat tulevat olemaan jokaisen kerroksen aulat, jotka avartuvat nykyisten väliseinien poistamisen myötä.

– Sisätilat uusitaan remontin myötä kauttaaltaan, kertoo Joki-Korpela.

Palvelupolku selkeytyy

Kaunisjärven hyvinvointikeskukseen sijoittuvat jatkossa ikäihmisten hyvinvointia ja terveyttä edistävät palveluja kuten palveluohjaus ja arviointi, lääkäri-hoitajavastaanotto, kotihoidon palvelut ja lääkinnällisen kuntoutuksen palveluja.

Lisäksi rakennukseen tulee 58 lyhytaikaishoitopaikkaa sekä tiloja muun muassa päivätoimintaa, vapaaehtoistyötä ja tapahtumia varten.

– Sinne keskitetään toimintoja, jotka ovat nyt ympäri kaupunkia eri pisteissä, eri toimijoiden toteuttamina. Asiakkaille tämä muutos näyttäytyy palvelupolun selkeytymisenä. Tulevaisuudessa asiakkaan ei tarvitse liikkua pitkiä matkoja vaan voimme ohjata häntä hyvinvointikeskuksen sisällä oikeisiin paikkoihin, sanoo Rauman vanhuspalvelujen johtaja Tuuli Lindström.

Länsi-Suomen lukijat ovat tuoneet esiin ajatuksen myös hyvinvointikeskuksen nimikilpailusta. Ajatusta ei kaupungin puolelta tyrmätä ainakaan ilman pohdintaa.

– Emme ole keskustelleet nimikilpailusta, mutta idea kuulostaa hyvältä. Otamme tämän ehdottomasti käsittelyyn, lupaa Joki-Korpela.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut