Kauppakeskuksen nimeä voi nyt ehdottaa

Raumalle rakennettavan uuden kauppakeskuksen nimikilpailu on käynnistynyt netissä.

Samalla keskuksen rakennuttajayhtiö Skanska on avannut kyselyn kuullakseen kuntalaisten toiveita kauppakeskuksen palveluista, autopaikoituksen järjestämisestä sekä tilaratkaisuista.

Skanska Talonrakennus Oy korostaa, että nykyisen Tarvontorin kohdalle tulevan ostoskeskuksen suunnitelmat ovat vielä monelta osin auki.

-On ollut hienoa seurata aktiivista keskustelua, jota yhteisen hankkeemme ympärillä on käyty. Tämä kysely antaa nyt osaltaan kaikille raumalaisille mahdollisuuden osallistua, ja meille vielä laajemman käsityksen asukkaiden toiveista, sanoo Skanska Talonrakennus Oy:n aluejohtaja Jari Pölönen.

Kysely löytyy osoitteesta www.skanska.fi/Rauman-kauppakeskus-kysely. Vastausaikaa on 12. kesäkuuta 2013 saakka.