Kauppakeskuksen rakentaminen häämöttää – julkisivumateriaalilla yhteys telakkateollisuuteen

Pitsiteemakin on mukana rakennuksen seinissä.

Rauman uuden kauppakeskuksen rakennuslupahakemus on ensi viikolla Rauman ympäristö- ja lupalautakunnan käsittelyssä. Luvan hakija Kiinteistö Oy Tarvontori on pyytänyt saada aloittaa rakennustyöt ennen kuin rakennuslupapäätös saavuttaa lainvoiman.

Tätä myös lautakunnalle esitetään, kunhan luvanhakija asettaa 40 000 euron vakuuden.

Kiinteistöyhtiö jätti lupahakemuksen kauppakeskuksen rakentamisesta viime vuoden elokuun lopulla. Lupavalmistelun aikana kauppakeskuksen ulkomuotoon on tullut muutoksia, joita muun muassa Museovirasto on toivonut.

Aukeaa enemmän

Alun perin Museovirasto totesi lausunnossaan marraskuussa, että se ei voi puoltaa lupaa. Tilanne kuitenkin muuttui, kun suunnitelmiin tehtiin toivottuja muutoksia.

Esimerkiksi molempia Vanhaan Raumaan avautuvia eli Valtakadun sekä Tarvontorin aukion sisäänkäyntejä muokattiin.

– Varsinkin Valtakadun ja Kanalinrannan kulmauksen sisäänkäynti on nyt näkyvämpi ja suuntautuu selkeämmin kohti Vanhaa Raumaa. Rakennusta voidaan uusien suunnitelmien myötä pitää asemakaavan mukaisena, todetaan uudessa lausunnossa.

Pitsiä unohtamatta

Osana rakennuslupa-aineistoa on myös kauppakeskuksen suunnittelijan, Sigge Arkkitehdit Oy:n arkkitehti Pekka Mäen kohdekuvaus hankkeesta.

Sen mukaan suunnittelun lähtökohtana on ollut visuaalisesti selkeä rakennus, joka sisätiloiltaan liittyy määrätietoisesti Kanalin ja Vanhan Rauman suuntaisiin ulko- ja katualueisiin.

Pääjulkisivumateriaalina on corten-terästä, joka on samettipintaista ja ajattoman tuntuista. Materiaalivalinnan kautta rakennuksella on Mäen mukaan yhteys Rauman telakkateollisuuteen.

Rei'itetyillä pitsimäisillä levyillä luodaan läpinäkyvyyden kautta ilmavuutta ja keveyttä. Samalla pitsiteema liittää rakennuksen modernilla tavalla Rauman pitsiperinteeseen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut