Kaupungilta ei remonttirahoja Kaivopuiston tiloihin – "Haluamme puhtaan vuokralaissuhteen"

Kynnyskysymykseksi muodostui mahdollinen osuus remonttikuluista.

| Päivitetty

Rauman kaupungin vuokraamissa tiloissa Kiinteistö Oy Rauman Kaivopuistossa on tarkoitus tehdä remonttia, mutta kaupunki ei ole lähdössä rahoittajaksi. Vuokralaisen ja vuokranantajan välistä kiistaa ratkottiin viime vuonna käräjäoikeudessa, joka myös jalkautui tiloihin katselmukselle. Arkistokuva: Juha Sinisalo

Rauman kaupunginhallitus on päättänyt, että se ei esitä 500 000 euron lisämäärärahan myöntämistä Kiinteistö Oy Rauman Kaivopuiston tilaremonttiin. Kaupunki on kiinteistössä vuokralla Puteus Yhtiöt Oy:llä.

Kaupunginhallitus ei myöskään hyväksynyt, että remonttikulujen se osuus, joka mahdollisesti ylittää puoli miljoonaa euroa, maksetaan vuokralaisen ja vuokranantajan välillä puoliksi.

Kaupunginhallitukselle annetussa pohjaesityksessä lisämääräraha olisi myönnetty ja puolet ylimenevistä kuluista olisi maksettu. Lisäraha olisi vaatinut vielä valtuuston hyväksynnän.

Ehtona rahoitukselle olisi ollut, että Puteus Yhtiöt lunastaa investoinnin jäljellä olevan osuuden vuoden 2022 loppuun mennessä.

Selvin luvuin esitys nurin

Kaupunginhallitus päätti kuitenkin äänin 7–2, että esitettyihin rahoitusjärjestelyihin ei lähdetä mukaan. Muutosesityksen teki kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kalle Leppikorpi (sd.).

Hänen lisäkseen samaa mieltä olivat Pasi Alonen (vihr.), Jari Laihonen (sd.), Pasi Mäenranta (ps.), Helena Ollila (kesk.), Sari Seimelä (sd.) ja Sirpa Viitanen (sd.).

Pohjaehdotuksen eli määrärahan myöntämisen kannalla olivat Iida Lampi (kok.) ja Samu Vahteristo (kok.).

Hybridimallista eroon

Leppikorven mukaan kaupunginhallituksen enemmistö halusi, että osapuolet pitäytyvät jo aiemmin sovitussa sovintosopimuksessa.

Erityisesti hiersi esitetty muutos, jonka mukaan 500 000 euron korjauskustannusten ylittävät kulut jaetaan osapuolten kesken puoliksi.

– Emme voi antaa sellaista avointa valtakirjaa. On kynnyskysymys, että emme halua laittaa kaupungin rahaa vaan haluamme, että kiinteistön omistaja laittaa puitteet kuntoon.

– Sen jälkeen siirrytään puhtaaseen vuokralaissuhteeseen ja silloin voidaan maksaa markkinaehtoista vuokraa. Hybridimallista halutaan eroon, Leppikorpi totesi.

Jatkosopimus tekeillä

Rauman kaupunki ja Puteus Yhtiöt Oy ovat käyneet vuokrakiistaa tiloista, joissa kaupunki on vuokralaisena.

Tiloihin kuuluvat skeittihalli, toimintakeskus Toimela sekä yhteisissä tiloissa toimivat työtoimintakeskus Pooki ja tukitalo Merituuli.

Kiistassa syntyi sovintosopimus kuluvan vuoden maaliskuussa. Tarkoituksena oli nyt päättää sopimuksen jatko-osasta, joka sisältää rahoituksen tilaremontille sekä tehdä täsmennyksiä aiempiin takaisinmaksusuunnitelmiin.

Remontti tulossa

Rahoituskuvion taustalla oli toimintakeskus Toimelassa pikapuoliin käynnistyvä remontti. Toimelan toiminta on kesätauolla heinäkuun ajan ja korjaukset on tarkoitus toteuttaa heinä-elokuun aikana.

Leppikorpi ihmettelee, miksi kiinteistönomistaja ei ollut käynnistänyt rahoitusneuvotteluja pankin välillä kuin vasta sen jälkeen, kun sovintosopimuksesta oli päätetty kaupunginhallituksessa.

– Rahoittajaa ei ollutkaan. Meidän tavoitteena on edelleen vuokrasopimuksen jatko ja että paikat saadaan pikimmiten kuntoon. Jos ei saada kuntoon, täytyy miettiä vaihtoehtoisia ratkaisuja, Leppikorpi toteaa.

Remontissa uusitaan muun muassa kiinteistön vesikatto, korjataan kosteusvahinkoja sekä vaihdetaan lattian pintamateriaali, koska muovimatto muodostaa terveysriskin. Kiinteistöyhtiön edustajan mukaan muovimatto oli alun perin vuokralaisen eli kaupungin toivoma ratkaisu.

Jotain sovittiin jo

Jo aiemmassa sovintosopimuksessa on sovittu, että Puteus maksaa kaupungille takaisin kaupungin tekemiä tilainvestointeja noin 1,1 miljoonan euron edestä.

Lisäksi yhtiö palauttaa kaupungille 137 000 euron edestä ennakkovuokria sekä korvaa vuokrakiistan 30 000 euron oikeudenkäyntikulut.

Puteus nosti kanteen Satakunnan käräjäoikeudessa Kaivopuiston kiinteistöjen vuokrien kohtuullistamiseksi. Lisäksi yhtiö haki vahingonkorvauksia tilojen sopimuksenvastaisesta käytöstä.

Oikeus hylkäsi kanteet. Tämän jälkeen kaupunginhallitus päätti, että vuokrakiistan ratkomiseksi käynnistetään uudet sopimusneuvottelut.

Uusi 15 vuoden vuokrasopimus ja sovintosopimus hyväksyttiin kaupunginhallituksessa maaliskuussa.

Otsikkoa täsmennetty Kaivopuiston tilojen osalta 8.6. kello 13.30.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut