Kaupunginjohtaja Luukkonen peräänkuuluttaa vastuullisuutta koronatoimiin: "Nyt meidän pitää tehdä ryhtiliike"

Arkistokuva: Pekka Lehmuskallio

Rauman kaupunki on julkaissut omat suosituksensa koronatilanteen hillitsemiseksi. Nyt annetut ohjeet noudattelevat eilen torstaina Satakunnan alueellisen työryhmän antamia suosituksia.

Koko Satakunnan tulkitaan tällä hetkellä olevan koronaepidemian kiihtymisvaiheessa.

Kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen on huolestunut Satakunnan ja erityisesti Rauman tilanteesta, jossa pelkän ilmaantuvuusluvun perusteella kaupungin voidaan katsoa lähestyvän leviämisvaihetta.

– Nyt meidän pitää tehdä ryhtiliike, kuten pääministeri Sanna Marin on kehottanut. Kenelläkään ei ole varaa olla välinpitämätön. Maskittomia ihmisiä on aivan liian paljon liikkeellä esimerkiksi kaupoissa. Joillakin on toki siihen pätevä syy, mutta ei näin monilla. Tarpeetonta matkustamista ja tilaisuuksiin osallistumista pitää nyt välttää, Luukkonen sanoo.

– Onneksi tartunnat ovat Raumalla olleet hyvin jäljitettävissä ja tartunnan lähde tiedetään valtaosassa tapauksista, Rauman tartuntataudeista vastaava lääkäri Irene Reinvall toteaa.

Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä antoi koko Satakuntaan laajan maskisuosituksen. Myös yksityis- ja yleisötilaisuuksien sekä harrastustoimintojen rajoituksia tiukennetaan. Uudet suositukset ja ohjeistukset otetaan käyttöön Satakunnassa maanantaista 30.11. alkaen.

Uusia suosituksia ei tullut kovin paljon, koska Rauma oli jo ennestään määritelty kiihtymisvaiheen kunnaksi ja suosituksia oli tiukennettu jo aiemmin.

MASKIT & VISIIRIT

Alueellinen työryhmä laajensi yli 15-vuotiaiden vahvaa maskisuositusta julkisissa sisätiloissa koskemaan myös toisen asteen oppilaitosten henkilöstöä ja oppilaita sekä perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen henkilökuntaa. Suositus koskee myös korkea-asteen oppilaita mahdollisen lähiopetuksen osalta.

Työryhmän mukaan vain varhaiskasvatuksessa henkilöstö voi korvata maskin tarvittaessa visiirillä. Visiiriä saa käyttää myös erityislasten kanssa toimiessa.

YKSITYISTILAISUUDET

Yksityistilaisuuksien osallistujamäärä suositellaan rajattavan Raumallakin enintään 20 henkilöön nykyisen 50 henkilön sijaan. Osallistujien joukossa voi olla enintään viisi henkilöä samasta työyhteisöstä. Viiden henkilön enimmäismäärä koskee myös työpaikkojen sisätiloissa järjestettäviä yksityistilaisuuksia.

Leviämisvaiheen alueilta saapuvien vieraiden kutsumisessa tulee käyttää harkintaa. Oppilaitosten järjestämissä syksyn ylioppilasjuhlissa tulee noudattaa turvavälejä ja vahvaa maskisuositusta sekä huomioida hygieniaohjeet. Osallistujat on syytä rajata oppilaisiin, koulun henkilökuntaan ja esiintyjiin.

– Rauman Lyseon lukion ylioppilasjuhlassa noudatetaan annettuja ohjeistuksia ja tilaisuus esitetään livelähetyksenä kaupungin YouTube-kanavalla 5.12., sivistystoimialan toimialajohtaja Soile Strander kertoo.

JOUKKUEURHEILU

Tartuntatautityöryhmä suosittaa joukkueurheilun ja kontaktilajien kilpailutoiminnan rajaamista vain omalle alueelle. Rajoitus ei kuitenkaan koske yksilö- tai ryhmälajien maajoukkuetoimintaa, SM-tason tai I-divisioonatasoista kilpailu- ja harjoittelutoimintaa tai kansainväliselle tasolle tähtäävää ammattimaista harjoittelua.

MATKUSTAMINEN SUOMESSA

Minkäänlaista tarpeetonta matkustamista ei suositella leviämisvaiheen maakuntiin.

Lisää aiheesta

Raumalla ja Porissa molemmissa yksi uusi koronatapaus

Koko Satakunta on nyt koronan kiihtymisvaiheessa: maskisuositus kiristyy, kokoontumisrajoituksia asetettu, joukkueurheilu ja kontaktilajit oman alueen sisällä