Kaupunginjohtaja Poikela: "Merkittävästä tuesta yliopistolle puhutaan"

Länsi-Suomi kertoi perjantaina millaisia säästötoimia Turun yliopisto suunnittelee. Ensi viikolla alkavissa muutosneuvotteluissa esitetään "kriittisesti tarkasteltaviksi" muun muassa opettajankoulutuksen tutkinto-ohjelmien siirtoa Raumalta Turkuun.

| Päivitetty

Esko Poikela vakuuttaa, että kaupungilla on vahva tahtotila turvata OKL:n jatko Raumalla. Kuva: Juha Sinisalo

Länsi-Suomi kertoi perjantaina millaisia säästötoimia Turun yliopisto suunnittelee. Ensi viikolla alkavissa muutosneuvotteluissa esitetään "kriittisesti tarkasteltaviksi" muun muassa opettajankoulutuksen tutkinto-ohjelmien siirtoa Raumalta Turkuun.

Muutosehdotusten listalla on myös edellä mainittuun liittyvä Rauman normaalikoulusta luopuminen. Koulun ylläpito siirtyisi yliopistolta Rauman kaupungille.

Raumaa koskettaa lisäksi käsityökasvatuksen tutkinto-ohjelman mahdollinen lopettaminen.

Rauman seudulle olisi melkoinen kolaus, jos 126-vuotisesta OKL-perinteestä kaupunkiin jäisi vain lastentarhanopettajien koulutus. Tai ei sitäkään.

Heti on syytä korostaa, ettei mitään noista ole päätetty. Raumalaisittain on kuitenkin tyly ja totinen paikka, kun tuollaisia esityksiä neuvotteluihin tuodaan.

Rauman kaupunki on hereillä ja valmis tekemään kaiken voitavan, vakuuttaa kaupunginjohtaja Esko Poikela.

- Kaupunki käy neuvotteluja siitä, miten voimme tukea yliopiston pysymistä Raumalla. Olemme ilmaisseet selkeän tahtotilamme. Puhutaan ihan merkittävästä tuesta, hän kommentoi.

Monet kaupungit osallistuvat tavalla tai toisella korkeakoulujen toimintaedellytysten turvaamiseen omalla paikkakunnallaan. Poikela ei tässä vaiheessa lähde avaamaan millainen "Rauman malli" voisi olla.

Aiemmin tänä vuonna kaupunginvaltuusto hyväksyi Seminaarinmäen kaavamuutoksen. Siinä tavoitteena oli pienentää yliopiston kiinteistökustannuksia ja siten turvata opettajankoulutuksen jatko Raumalla.

Uudessa kaavassa kaupungin ostamat rakennukset voidaan muuttaa asuinkäyttöön ja kulmatontille voi rakentaa kerrostalon entisen Kulinarium-rakennuksen tilalle.

Rauma osti OKL:n hallintorakennuksen (entinen johtajan asunto), Artikan ja pajan reilulla 700 000 eurolla Suomen Yliopistokiinteistöiltä. Kaikki kolme on rakennettu 1800-luvulla. Lisäksi kaupunki osti ruokalan tontin 530 000 eurolla.

Turun yliopiston OKL on Raumalla SYKin vuokralaisena. SYKin pääomistaja on valtio (33 prosenttia). Turun yliopistolla on reilun 10 prosentin osuus SYKistä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut