Kaupunginjohtajaksi valittu Lauri Kattelus ajoi heti maanantaina tutustumaan uuteen työpaikkaansa – ”Laitila on pieni kaupunki, jolla on valtavan hyvä brändi”

Turun kaupunginhallituksen puheenjohtajana toiminutta Kattelusta eivät enää poliittiset pätkätyöt motivoineet.

| Päivitetty

Kun Laitilan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Kuusisto (kesk.) perusteli maanantaina kaupunginhallituksen tekemää päätöstä ehdottaa Lauri Kattelusta (kok.) uudeksi kaupunginjohtajaksi, valtuustosalin väki kuunteli puhetta hiljaa.Kun Kuusisto oli puheensa pitänyt, ei keskustelun avauduttua kukaan halunnut puheenvuoroa.Niinpä turkulainen oikeustieteiden maisteri Lauri Kattelus, 31, on yksimielisesti seuraava Laitilan kaupunginjohtaja.Vasta julistuksen jälkeen valtuustosaliin tuli eloa, ja edustajat antoivat tilanteessa spontaanit aplodit.

– Pitää olla nöyrän kiitollinen yksimielisestä päätöksestä. Tämä antoi itselleni hyvän olon. On todella mukava tulla Laitilaan, puhelimitse tavoitettu Kattelus kertoi.

Pormestariksi hakeminen ei innostanut

Kattelus ei itse pystynyt Laitilan valtuuston kevätkauden viimeistä kokousta edes seuraamaan, sillä hänet piti kiireisenä työ Turun kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

– Minulla oli valitettavasti kaupunginhallituksen kokous samaan aikaan käynnissä, mutta ehdin jo kuulla uutiset.Kattelus on toiminut Turun kaupunginhallituksen johdossa vuodesta 2017 saakka.

Kuluvan valtuustokauden jälkeen Turussa kuitenkin siirrytään pormestarijärjestelmään, mikä olisi tiennyt myös Katteluksen pestin loppua.

Se oli yksi syy siihen, miksi Laitilan kaupunginjohtajahaku tuntui todella houkuttelevalta.

– Ensinnäkin Laitila on erittäin mielenkiintoinen kaupunki. Pieni kaupunki, jolla on valtavan hyvä brändi. Tämä ajoitus oli myös oman elämän kohdalta täydellinen. Tämä oli luonnollinen kohta vaihtaa, sillä en halua pormestariksi hakea.

– Tässä kohtaa elämää virkaura ja vakiintuminen ovat tärkeitä. Pätkähommat politiikassa eivät motivoi jo pätkäisyydenkin vuoksi, mutta kuntajohtaminen kiinnostaa. Tämä on pitkän pohdinnan tulos niin itseni kuin puolisonikin kanssa.

Oletteko kotona jo pohtineet, löytyykö koti jatkossa Aura- vai Sirppujoen varrelta?

– Tämän tyyliset asiat pitää päättää ajan kanssa, mutta olemme sitäkin pohtineet jo, Kattelus sanoi.

Laitilan haasteet hyvin jo tiedossa

Syyskuun alussa alkavaa uutta pestiään Kattelus odottaa jo innolla. Hän näkee, että Laitilalla on pienenä kaupunkina kaikki perusedellytykset kunnossa.

– Virkeä elinkeinoelämä, vahva elinkeinorakenne ja tosi vahva työpaikkaomavaraisuus. Sekä sijainniltaan Laitila on aivan loistava, vielä kun kasitie pitää saada vetämään entistä paremmin.

Samalla Kattelus tunnistaa ne ongelmakohdat, joiden kimpussa Laitila ja monet muut kunnat tällä hetkellä aprikoivat.

– Viime vuodet ovat olleet kuntataloudessa jo vaikeita ilman koronaakin, ja nyt se tuo entisestään haasteita. Se ongelma on ratkaistava myös Laitilassa.

Niiden kimppuun Kattelus haluaa käydä pikimmiten, ja aikoi ajaa vielä maanantaina epämuodolliseen tapaamiseen Laitilaan.

Tutustutaanko tapaamisessa laitilalaisiin brändeihin?

– Ihan autolla olen liikenteessä, mutta tänään minulla jäi lounas väliin, niin nappasin janojuomaksi laitilalaisen Le Pomin, Kattelus naurahti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut