Kaupunki: Joulevangeeljum-musiikkinäytelmä oli menestys – katsojia noin 8000

Eniten yleisöä laskureiden mukaan oli lauantain kello 16 esityksessä.

| Päivitetty

Joulevangeeljum-musiikkinäytelmä esitettiin Raumalla toista kertaa 15.–16.12.

Kenraaliharjoitusta ja kolmea esitystä oli kaupungin tiedotteen mukaan seuraamassa yhteensä noin 8000 katsojaa. Eniten yleisöä laskureiden mukaan oli lauantain kello 16 esityksessä.

- Yleisön määrä oli ilahduttavan suuri,  museo- ja kulttuurijohtaja Risto Kupari kertoo tiedotteella.

Kuparin mukaan tapahtuma houkutteli Vanhaan Raumaan paljon kävijöitä myös Rauman ulkopuolelta. 

Musiikkinäytelmään osallistui yhteensä noin 300 esiintyjää ja yli 80 tuotantoryhmään kuuluvaa taustahenkilöä.

Joulevangeeljumin on käsikirjoittanut Arto Myllärinen ja säveltänyt Lasse Heikkilä. Ohjauksesta vastasivat Arto Myllärinen ja Ani Hassinen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut