Kaupunkilaiset ja yhteisöt mukaan Pitsikaupungin joulun suunnitteluun: toukokuussa kolme ideapajaa

Pitsikaupungin joulua suunnitellaan yhdessä. Arkistokuva.

Rauman kaupunki kutsuu yhdistykset, yritykset, paikalliset toimijat ja kaupunkilaiset suunnittelemaan yhdessä Pitsikaupungin joulua ideapajoihin.

Kolme samansisältöistä tapahtumaa järjestetään toukokuussa. Kaksi ensimmäistä pidetään samana päivänä, torstaina 5. toukokuuta klo 8 ja klo 17.30 Vanhan Rauman Tammelassa osoitteessa Eteläpitkäkatu 17.

Kolmas ideapaja taas toteutetaan tiistaina 10.5. klo 17.30 Teams-etäyhteydellä. Tilaisuuksiin tulee ilmoittautua etukäteen sähköisellä lomakkeella.

Kaupungin tiedotteen mukaan pajoissa käydään läpi, miten jokainen voi omassa toiminnassaan, tuotteissaan ja markkinoinnissaan hyödyntää Pitsikaupungin joulua.

– Samalla tutustutaan joulun kohderyhmiin, aikatauluun ja visuaaliseen ilmeeseen. Ideapajoissa paneudutaan myös siihen, miksi kannattaa olla mukana rakentamassa Pitsikaupungin joulua, museo- ja kulttuurijohtaja Risto Kupari kertoo.

Lisäksi etsitään yhteistyötahoja, jotka haluaisivat toteuttaa jouluista ohjelmaa. Tilaisuuksissa esitellään muun muassa kaupunkilaisten esittämiä ideoita, jotka kaipaavat vielä toteuttajia.

– Pitsikaupungin joulua rakennetaan kuten Pitsiviikkoa. Kaupunki koordinoi ja markkinoi, mutta kaikki kutsutaan mukaan tuottamaan ja nauttimaan joulusta, Kupari lisää.

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Uusia tulokulmia ja isoa musiikkia pitsikaupungin jouluevangeeljumiin

Joulukaupunki ei ole kerralla valmis

Raumalaiset haluavat Pitsikaupungin joulu -kokonaisuuteen enemmän valoja, näyttävyyttä ja jouluhumua – Kitukränniin tehty Suomen pienin joulukatu -toteutus ei vastannut odotuksia

Vain tilaajille Pitsikaupungin joulu houkuttelee ensin lapsiperheitä – Lasten joulumaa Poselliin, Kitukrännistä maailman pienin joulukatu, tulossa suuri jouluspektaakkeli