Kellariteatteri jää historiaan: sata teatterinharrastajaa vuoden alusta väistötiloihin

Kaupunki on luopumassa rakennuksesta, jossa harrastetilojen lisäksi on toimintansa kesän aikana lopettava Otan päiväkoti.

| Päivitetty

Aleksi Kumpulan ohjaaman Nuorisoteatteri on yksi kellariteatterin käyttäjistä. Nuoret (rooleissa muun muassa Elias Kaukkila, Julia Lähdemäki, Ilona Hietanen ja Alexa Salmela) valmistelevat kesäesityksensä kuitenkin pääkirjaston sisäpihalle. Kuva: Juha Sinisalo

Pursikadulla sijaitsevan kellariteatterin taru päättyy. Kaupunki on luopumassa rakennuksesta, jossa harrastetilojen lisäksi on toimintansa kesän aikana lopettava Otan päiväkoti.

Kellariteatterin tilat ovat viime vuodet toimineet kansalaisopiston opetustiloina ja siellä ovat kokoontuneet useat teatteriryhmät.

– Vielä ei tosin ole varmaa päätöstä siitä, myydäänkö vai puretaanko rakennus, kiinteistöpäällikkö Lauri Sillanpää kaupungilta kertoo.

Rakennusta ei Sillanpään mukaan enää ole mielekästä ylläpitää ainoastaan kellariteatterin ja ulkopuolisten vuokralaisten vuoksi. Tilojen käyttö on tarkoitus lopettaa vuodenvaihteeseen.

Uudet tilat kampuksesta

Kellariteatterissa harrastaa teatteria noin 100 henkilöä, joista 60 on teatterikoululaisia. Kodittomiksi he eivät kansalaisopiston rehtorin Mira Ellménin mukaan ole jäämässä.

– Opiston teatteritoiminalle on tulossa uudet tilan valmistuvasta Karin kampuksesta, jonne tulee iso harjoitustila. Näytökset on mahdollista järjestää kampuksen konserttisalissa.

Kampuksen valmistumisajankohta on syksy 2023. Välivaiheen ajaksi ryhmille, joihin teatterikoulun ohella lukeutuu muun muassa nuorisoteatteri, on etsittävä väistötilat.

Kaksi kalenterivuotta menee väliaikaisissa tiloissa, rehtori kertoo.

Teatteriryhmille etsitään parhaillaan tiloja, jotka soveltuisivat myös esitystoimintaan.

– Hätävarasuunnitelmana on jo siirtää teatterinharrastajat Tarvonsaaren koulun tiloihin.

Suuri harmin aihe

Ellmén harmittelee kellariteatterin jäämistä pois käytöstä.

– Se on ollut teatteritoiminnalle hyvin soveltuva tila.

Samaa mieltä on myös teatterikoulun vastaava ohjaaja ja nuorisoteatteria vetävä Aleksi Kumpula.

– Kellariteatteri on tilana mahtava, parempi kuin monissa muissa kaupungeissa. Toista yhtä hyvää tilaa on mahdotonta löytää. Sääli, että lasten, nuorten sekä aikuisten teatteriharrastus kärsii.

Kumpula elättelee toiveita siitä, että välivaiheen ajaksi toiminnalle löytyisivät kuitenkin harrastamiseen sopivat tilat.

Kellariteatteria on vuokrattu myös muuhun toimintaan ja yleisötilaisuuksiin.

Alun perin se toimi kaupunginteatterin, nykyisen Rauman teatterin, esitystilana vuodesta 1975 vuoteen 2005.

Rakennuksessa on kaikkiaan neljä eri tilaa, katutason päiväkoti, kansalaisopiston käytössä oleva kellariteatteri, kaupunginteatterille vuokrattu työtila sekä yksi yhdistystila.

Nuoret istahtavat saunan lauteille – ”Saunaillan” käsikirjoitus on nuorten oma

Aleksi Kumpulan ohjaama nuorisoteatteri on yksi kellariteatterin käyttäjistä. Nyt se harjoittelee pääkirjaston sisäpihalla, jonne valmistuu kesäkuun loppuun nuorten oma käsikirjoitus, Saunailta.

– Esitystoiminta jäi väliin viime keväänä ja tänä vuonnakin sen toteutuminen oli epävarmaa. Kun selvisi, että voimme tehdä esityksen ulos, löysimme tämän tilan, Kumpula kertoo.

Kirjaston sisäpihalla on aiemmin nähty ainakin yksi kesäteatteriesitys.

Saunailta syntyi nuorten omien tekstien pohjalta.

– Nuorten esityksissä toistuvat usein samat teemat, kuten oma identiteetti ja ihmissuhteet. Nuorisoteatteria tehdään aiheista, joita nuoret itse haluavat käsitellä, Kumpula sanoo.

Samat aiheet nousevat ohjaajan mukaan esille myös uudessa esityksessä.

Sauna on myös nuorille osa kulttuuria, ja heillekin paikka puhdistua, rauhoittua ja rentoutua. Kenties puhua asioista, joista ei muutoin puhuta.

Tämän allekirjoittavat myös esityksessä näyttelevät Elias Kaukkila ja Julia Lähdemäki.

– Esitys tuo meidän nuorten näkökulman saunakulttuuriin. Sauna on jotain sellaista, joka kulkee mukana koko elämän ajan vauvasta vaariin, Lähdemäki sanoo.

Esitys nostaa hänen mukaansa esille myös ajankohtaista aiheita, kuten ihmisten moninaisuuden ja tasa-arvon.

Huumoriakaan ei ole unohdettu.

– Vanhemmat näkevät ehkä vähän kärjistäenkin mitä kaikkea saunailloissa voi tapahtua.

Teatteriharrastuksen kannalta korona-aika on ollut hankalaa, ja teatteria on harrastettu pitkälti etänä.

– Se on ollut aivan hirveää. Ollaan harjoiteltu Google Meetin kautta, Kaukkila kertoo.

Harrastusta se ei kuitenkaan ole saanut hylkäämään.

– Ei todellakaan, tämähän on juuri sitä elämää.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut