Kellastuneista kirjan sivuista on moneksi

Uudenkaupungin kirjastossa askarreltiin marraskuun lopulla joulukoristeita vanhoista kirjoista. Ideoita poimimaan tulleiden ympäröimä Taina Helminen (kesk.) kertoo, ettei hän olisi uskonut ihmisten viihtyvän askarteluiden parissa koko ehtoota. Kuva Henriikka Korte

Kirjastojen ominaistuoksu ja printin peittämät vanhat, kellastuneet sivut. Kirjojen keskellä kädentaitojen opettaja Taina Helminen on kotonaan.

Taina Helminen on ahminut ohuita ja paksuja kirjoja pikkutytöstä asti.

Viidenkympin villityksessään hän opiskeli kirjansidonnan artesaaniksi.

Helmisen periaatteena on aina ollut, että joka kesä on opeteltava jotakin ihan uutta.

Yhtenä kesänä 1990-luvun puolivälissä se oli Kankaanpään opiston kirjansidontakurssi.

– Sinne menin ja hurahdin, hän hymyilee.

Lehdessä neljä jouluista arkarteluohjetta, joilla kirjoille annetaan uusi elämä.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.